Interpolin entinen johtaja tuomittiin yli 13 vuodeksi vankeuteen Kiinassa – "Hän tunnusti rehellisesti kaikki rikolliset tosiasiat"

PEKING

Kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin entinen johtaja Meng Hongwei on tuomittu Kiinassa yli 13 vuoden vankeuteen lahjusjutussa. Meng tuomittiin lisäksi runsaan 260  000 euron sakkoihin, ilmenee oikeusistuimen lausunnosta.

Ennen Interpol-virkaansa Meng toimi Kiinan kansallisen turvallisuuden apulaisministerinä. Kesällä oikeudenkäynnissä Mengin kerrottiin tunnustaneen ottaneensa vastaan lahjuksia noin 1,9 miljoonan euron (noin 2,1 miljoonan dollarin) edestä. Oikeus sanoi hänen käyttäneen asemaansa väärin ja hakeneen hyötyä epäsopivalla tavalla. Tiistaina oikeus ilmoitti, että Meng "on tunnustanut rehellisesti kaikki rikolliset tosiasiat" ja ettei hän aio valittaa tuomiostaan.

Matkusti kotimaahansa ja katosi

Syksyllä 2018 Meng matkusti Interpolin päämajasta Ranskasta kotimaahansa Kiinaan ja katosi julkisuudesta. Kiina ilmoitti pidättäneensä Mengin ja epäilevänsä häntä lahjusten ottamisesta, ja Interpol kertoi hänen eronneen tehtävästään.

Meng nimitettiin Interpolin johtoon vuonna 2016. Ennen sitä hän ehti kivuta korkeaan asemaan Kiinassa ja toimia maan kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministeriön apulaisministerinä. Ministeriössä Meng työskenteli nimekkään turvallisuusjohtajan Zhou Yongkangin alaisuudessa. Zhousta tuli sittemmin korkea-arvoisin korruptiokampanjan aikana tuomion saanut kiinalainen. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2015.

Presidentti Xi Jinpingin on myös arvosteltu käyttävän korruptiokampanjaa poliittisten vastustajien syrjään sysäämiseen.

Mengin vaimolle myönnettiin poliittinen turvapaikka Ranskasta viime vuonna.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko





Uusimmat Kotimaan uutiset