Intian valtapuolue BJP:lle tappio merkittävissä osavaltiovaaleissa, koronan arvellaan syöneen kannatusta

DELHI

Intiassa pääministeri Narendra Modin hindunationalistinen BJP kärsi sunnuntaina vaalitappion merkittävässä osavaltiovaalissa.

Merkittävin häviö puolueelle tuli 90 miljoonan asukkaan Länsi-Bengalissa, jossa vaalit vei sosiaalidemokraattinen oppositiopuolue TMC. Puolue nousee nyt valtaan kolmannen kerran huolimatta BJP:n ankarasta kampanjoinnista osavaltiossa.

TMC:n johtaja ja Modin tunnettu kriitikko Mamata Banerjee totesi vaalivoiton jälkeen, että koronapandemian kuriin saaminen osavaltiossa on nyt puolueen tärkein tavoite.

Intiassa on äänestetty viime viikkoina viidessä osavaltiovaalissa, jossa äänioikeutettuja oli yhteensä 175 miljoonaa. Sunnuntaina kerrottujen tulosten mukaan BJP varmisti voiton Assamin osavaltiossa, mutta ei saanut aikaan merkittäviä voittoja muualla, kertoo BBC.

Etukäteen arvioitiin, että Intian erittäin vaikea koronatilanne voi vaikuttaa valtapuolueen kannatukseen. Vaalikampanjoinnin on arvioitu olleen myös yksi syy maan koronatilanteen huonontumiselle uskonnollisten kokoontumisten lisäksi. Osa intialaisista on kritisoinut sitä, että vaalit edes järjestettiin pahan koronakriisin keskellä, kertoo New York Times.

Vaikea koronatilanne

Sunnuntaina Intiassa todettiin ennätysmäärä uusia kuolemantapauksia koronan vuoksi, lähes 3  700.

Lisäksi viimeisen 10 päivän aikana maassa on todettu joka päivä yli 300  000 uutta koronatartuntaa, kertoo BBC.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että niin tartuntojen kuin kuolemantapausten määrät ovat todellisuudessa suurempia kuin raportoidut määrät.

Monet sairaalat ovat olleet äärirajoilla ja pulaa on ollut niin sairaalapaikoista kuin hapesta.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu