Irakin Erbilissä lennokki-isku lentokentälle, jolla sijaitsee kansainvälisten joukkojen tukikohta

ERBIL, HELSINKI

Irakin Kurdistanissa sijaitsevalle Erbilin kansainväliselle lentokentälle on tehty aseistettu lennokki-isku, kertovat kurditurvallisuusviranomaiset eilisessä tiedotteessa.

Lentokentällä on Yhdysvaltain johtaman, äärijärjestö Isisin vastaisen kansainvälisen koalition käyttämä sotilastukikohta. Erbilissä ovat toimineet myös koulutustehtävissä olevat suomalaisjoukot.

Viranomaisten mukaan iskussa oli mukana kaksi lennokkia, eikä se aiheuttanut henkilövahinkoja. Myös Puolustusvoimista iskuja kommentoidaan STT:lle ainoastaan toteamalla, että suomalaisjoukot ovat kunnossa.

Puolustusvoimat kertoo verkkosivuillaan, että suomalaisjoukkojen kokonaisvahvuus Irakissa on noin 70.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja kertoo kuulleensa kaksi äänekästä räjähdystä ja sireenien soivan. Hän kertoo myös nähneensä savua nousevan Yhdysvaltain konsulaatin lähistöltä. Konsulaatti sijaitsee lähellä lentokenttää.

Lentokentän johtajan mukaan kenttä ei kärsinyt iskussa vahingoista.

Viimeksi heinäkuussa isku kentälle

Viime aikoina Yhdysvaltain joukkoihin tai muihin maahan liittyviin kohteisiin tehdyt iskut ovat yleistyneet Irakissa. Vaikka mikään taho ei ole ilmoittautunut iskujen tekijöiksi, Yhdysvallat syyttää Irakissa olevia Iran-mielisiä tahoja.

Erbilin lentokentälle tehtiin lennokki-isku viimeksi heinäkuussa. Iskusta ei syntynyt henkilövahinkoja eikä materiaalisia tuhoja.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu