Irlantiin luvassa hankalat hallitusneuvottelut

DUBLIN

Irlannin vaalitulos enteilee hankalia hallitusneuvotteluita. Eniten parlamenttipaikkoja keräsi keskustaoikeistolainen Fianna Fail, kertoivat muun muassa Irish Times -lehti ja yleisradioyhtiö RTE.

Lauantaisten parlamenttivaalien paikkajako valmistui vasta tiistain vastaisena yönä, ja Fianna Fail sai 160-paikkaiseen parlamenttiin 38 edustajaa. Suurin voittaja oli kuitenkin kansallismielinen ja vasemmistolainen Sinn Fein, joka kasvatti paikkamääränsä 37:ään, mikä on 14 edustajaa enemmän kuin vuoden 2016 vaaleissa. Pääministeri Leo Varadkarin keskustaoikeistolainen Fine Gael -puolue sai parlamenttiin 35 edustajaa.

Sinn Fein olisi saanut luultavasti enemmänkin paikkoja, jos olisi tajunnut nimetä enemmän ehdokkaita. Puolueella oli vaaleissa vain 42 ehdokasta.

Sinn Fein keräsi myös valtakunnallisesti suurimman äänimäärän. Sinn Fein sai eniten eli 24,5 prosenttia ykkösäänistä, Fianna Failin osuus oli 22,2 ja Fine Gaelin 20,9 prosenttia. Uurnilla kävi 62,9 prosenttia äänioikeutetuista.

Pitkään näytti siltä, että Sinn Fein oli kahmimassa parlamentista eniten edustajia. Fianna Fail meni kuitenkin viime hetkillä ohi nappaamalla pari viimeistä paikkaa.

Enemmistöhallitusta vaikea koota

Viime vuodet valtaa on Irlannissa pitänyt Fine Gael -puolueen vähemmistöhallitus, ja Fianna Fail on tukenut sitä oppositiosta. Nyt puolueilla ei ole edes yhdessä enemmistöä 160-paikkaisessa parlamentin alahuoneessa Dail Eireannissa.

Sinn Feinin mahdollisuuksia päästä ensimmäistä kertaa hallitusvastuuseen painaa menneisyys Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittisena siipenä. Sekä Fine Gael että Fianna Fail vakuuttivat ennen vaaleja, että ne eivät muodosta hallitusta Sinn Feinin kanssa. Fianna Failin johtaja Micheal Martin sanoi kuitenkin ääntenlaskennan aikana, ettei sulje pois yhteistyötä kummankaan kilpakumppanin kanssa.

Sinn Feinin johtaja Mary Lou McDonald sanoi jo sunnuntaina Dublinissa, että hän on aloittanut keskustelut pienempien vasemmistopuolueiden kanssa selvittääkseen, onko hallitusta mahdollista saada kokoon ilman kahta perinteistä valtapuoluetta.

– Saatan hyvinkin olla seuraava pääministeri, McDonald kommentoi maanantaina.

Tie siihen ei ole helppo, sillä neljällä pienemmällä vasemmistopuolueella on yhteensä vain 29 paikkaa. Sinn Feinin johtama vasemmistohallitus tarvitsisi tuekseen vielä riippumattomia edustajia.

Sinn Fein pyysi EU:n tukea Irlannin yhdistämiseksi

Vaikka Sinn Feinin kampanjateemoja vaalien alla olivat ennen muuta terveydenhuolto ja asuminen, tiistaina saatiin muistutus myös puolueen perinteisestä pääteemasta.

Puolue kertoi odottavansa EU:lta tukea pyrkimykseen Irlannin yhdistämiseksi. McDonald vertasi BBC:n haastattelussa Irlannin tilannetta Saksoihin ja Kyprokseen. Hänen mukaansa Irlanti ei eroa Kyproksesta, jonka yhdistymiseen EU:lla on positiivinen kanta.

Sinn Feinin keskeisiä tavoitteita on Irlannin ja Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin yhdistyminen. Se haluaa järjestää asiasta lähivuosina kansanäänestyksen.

Myös Irlannin entinen pääministeri Bertie Ahern kommentoi tiistaina, että äänestys on nyt väistämätön.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko





Uusimmat Kotimaan uutiset