Italian hallitus erosi odotetusti

ROOMA

Italian pääministeri Giuseppe Conte on jättänyt eronpyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle. Presidentti on hyväksynyt eronpyynnön ja pyytänyt hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä siihen saakka, kunnes uusi hallitus on saatu aikaan.

Mattarela kertoi käyvänsä keskustelut hallitustilanteesta eri puolueiden puheenjohtajien kanssa huomenna ja ylihuomenna.

Conten arvioidaan tavoittelevan asemaa myös seuraavan hallituksen muodostajaksi. Kyseessä olisi jo kolmas hänen johtamansa hallitus kolmen vuoden kuluessa. Conten on kuitenkin ensi kyettävä laajentamaan hallituksensa pohjaa.

Nykyinen, toissa syyskuusta vallassa ollut hallituskoalitio on hoiperrellut hajoamisen partaalla sen jälkeen, kun entinen pääministeri Matteo Renzi veti pienen Italia Viva -puolueensa hallituksesta aiemmin tässä kuussa.

Hallituksesta lähdön syynä oli muun muassa Renzin tyytymättömyys hallituksen korona- ja taloustoimiin. Koronapandemia on koetellut Italiaa erittäin rajusti.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu