Keskustapuolue paljon vartijana Ruotsin hallituskriisin ratkaisussa

HELSINKI, TUKHOLMA

Ruotsissa jännitetään, milloin epäluottamuslauseen eilen saanut pääministeri Stefan Löfven ilmoittaa seuraavasta siirrostaan. Löfvenillä on ensi maanantaihin asti aikaa määrätä Ruotsiin ylimääräiset vaalit tai erota. Jälkimmäisessä tapauksessa hallituspohjaa etsitään nykyisiltä valtiopäiviltä puhemiehen johdolla.

Useiden arvioiden mukaan ratkaisun avaimet ovat keskustapuolueella, joka voisi varmistaa riittävän pohjan sekä Löfvenin punavihreälle hallitukselle että uudelle porvarihallitukselle. Tämä kuitenkin edellyttäisi tuen hyväksymistä joko vasemmistopuolueelta tai ruotsidemokraateilta. Tähän saakka keskustapuolue ei ole halunnut tehdä yhteistyötä kummankaan puolueen kanssa.

Mahdollisista vaihtoehdoista nykyisellä sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuoleen hallituksella yhdessä keskustapuolueen ja vasemmistopuolueen tuen kanssa on niukin mahdollinen enemmistö eli 175 paikkaa valtiopäivillä. Liberaalit ilmoitti eilen lopettavansa Löfvenin hallituspohjan tukemisen.

Ruotsidemokraattien ja liberaalien tukema maltillisen kokoomuksen ja kristillisdemokraattien porvarihallitus puolestaan jäisi ilman keskustapuolueen tukea vain yhden paikan päähän enemmistöstä 174 paikalla.

Löfvenin hallituspohjan paluu edellyttäisi sitä, että keskustapuolue luopuisi keskeisestä tavoitteestaan vuokrasääntelyn purkamisesta – tai että vasemmistopuolue perääntyisi vaatimuksesta, jonka mukaan vuokrasääntelyyn ei saa koskea.

Myös ruotsidemokraatit vastustaa vuokrasääntelyn purkamista.

Lähteet: TT, Dagens Nyheter, Aftonbladet

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa