Kiinalaismediassa katsotaan Australian muuttuneen Kiinan vastustajaksi – Britannian, USA:n ja Australian sopimusta kuvataan vastuuttomaksi

PEKING, HELSINKI

Kiina on kritisoinut Yhdysvaltain, Britannian ja Australian uutta yhteistyösopimusta, johon kuuluu ydinsukellusveneiden rakentaminen Australiaan. Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa Kiinan kuvailleen sopimusta erittäin vastuuttomaksi ja kapeakatseiseksi. Sen nähdään kiristävän kilpavarustelua.

BBC:n mukaan kiinalaismediassa kirjoitettiin, että Australia on muuttanut itsensä Kiinan vastustajaksi.

Australialla on ollut monimutkainen suhde Kiinaan, ja maa on Australian merkittävin kahdenvälinen kauppakumppani, kun tarkastellaan hyödykkeitä ja palveluita. Australia on usein joutunut tasapainottelemaan suhteitaan Kiinaan ja Yhdysvaltojen välillä.

–  Kiireellisintä on nyt se, että Australian on tarkasteltava syitä kahdenvälisten suhteidemme heikkenemiselle ja pohdittava vakavasti, pitäisikö sen tarkastella Kiinaa kumppanina vai uhkana, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian sanoi South China Morning Postin mukaan.

Välit kiristyneet

Aikaisin torstaina Suomen aikaan tehdyssä Yhdysvaltain, Britannian ja Australian ilmoituksessa viitattiin Tyynenmeren ja Intian valtameren "alueellisiin turvallisuushuoliin". Valtioiden päättäjät, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, Britannian pääministeri Boris Johnson ja Australian pääministeri Scott Morrison eivät puhuneet suoraan Kiinasta.

Australia on viime aikoina lisännyt puolustusmenojaan Kiinan vahvistuessa. Niin Australian kuin Yhdysvaltojen suhteet Kiinan kanssa ovat viime vuosina lähinnä kiristyneet.

Britannian puolustusministeri Ben Wallace puolestaan kiinnitti huomiota Kiinan sotilasmenoihin.

–  Se on kasvattamassa valtavasti laivastoaan ja ilmavoimiaan. On ilmeistä, että se kytkeytyy kiisteltyihin alueisiin. Kumppanimme noilla alueilla haluavat pitää puoliaan, Wallace sanoi BBC:lle.

Viime vuosina Kiinaa on syytetty jännitteiden kasvattamisesta kiistellyillä alueilla kuten Etelä-Kiinan merellä, joka sijaitsee läntisellä Tyynellämerellä.

Uusilla ydinsukellusveneillä Australian armeija pystyy matkustamaan ja iskemään kohteisiin kaukana rannikosta. Ne eivät tule kuljettamaan ydinaseita, vaan ne toimivat ydinvoimalla.

---

Lähteenä myös Australian ulko- ja kauppaministeriö.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Uusimmat ulkomaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu