Yhdysvaltojen viranomaiset suosittelevat välttämään matkustusta kiitospäivänä – Samoalla todettiin ensimmäinen koronatartunta

HELSINKI

Yhdysvalloissa kehotettiin välttämään matkustusta kiitospäivänä. Maan tautikeskus CDC antoi voimakkaan suosituksen välttää matkustusta maan huonon koronatilanteen vuoksi.

Marraskuun neljäntenä torstaina vietettävä kiitospäivä on maan vilkkain matkustuspäivä. CDC:n pandemiayksikön johtaja Henry Walke muistutti, että tautitapaukset lähtivät rajuun nousuun edellisten valtakunnallisten juhlapäivien jälkeen.

Yhdysvalloissa on todettu tähän mennessä jo yli 250  000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Tilastojen valossa maan tautitilanne on Walken mukaan hälyttävä, sillä viimeisen 14 päivän aikana päivittäisten tartuntojen määrä on kasvanut 75 prosentilla. Sairaalahoidossa olevien potilaiden ja kuolemien määrä puolestaan on kasvanut noin 50 prosentilla.

Monet ihmiset Yhdysvalloissa matkustavat normaalisti viettämään pitkää juhlaviikonloppua sukulaistensa ja perheensä luo. Tänä vuonna viranomaiset kuitenkin kehottavat ihmisiä pysyttelemään kotonaan. Turvallisin tapa viettää juhlapäivää on CDC:n pandemiasuosituksista vastaavan Erin Sauber-Schatzin mukaan rajoittaa juhliminen vain samassa kotitaloudessa asuvien keskuuteen.

Samoa ilmoitti ensimmäisestä tartunnasta

Hyvät koronavirusrokoteuutiset ovat tuoneet toivoa tunnelin päähän, mutta toistaiseksi pandemiatilanne jatkaa synkkenemistään eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi saaristovaltio Samoa ilmoitti torstaina ensimmäisestä koronavirustartunnastaan. Virus on nyt alkanut levitä Samoan lisäksi myös muutamaan muuhun Tyynenmeren saarivaltioon.

Samoan pääministeri Tuilaepa Sailele Malielegaoi kuitenkin toivoi 200  000 ihmisen kansan pysyvän rauhallisena, sillä viime perjantaina positiivisen näytteen antanut mies oli testattu tämän ollessa eristyksissä.

Kiribatilla, Mikronesiassa, Naurulla, Palaulla, Tongalla ja Tuvalussa ei vielä ole todettu lainkaan virustapauksia.

Iran, Jordania ja Marokko kirjaavat hurjia lukuja

Tartuntaluvut ovat Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan kasvussa esimerkiksi Iranissa, Jordaniassa ja Marokossa, joissa on kussakin viime päivinä kirjattu tuhansia tartuntoja joka päivä. WHO:n alueellinen johtaja kertoi torstaina, että numerot ovat nousussa myös esimerkiksi Libanonissa ja Pakistanissa.

WHO arvioi, että todelliset tapausmäärät voivat olla paljon suurempia kuin viralliset luvut, mikä tekee trendistä vielä huolestuttavamman. Alueellinen johtaja Ahmed al-Mandhari huomauttaakin, että nykyiset nousevat luvut ovat selkeästi seurausta rajoitusten hellittämisestä.

Brittipubit ahtaalla

Ahdinkoa ei aiheuta vain itse virus, vaan myös rajoitukset ovat vieneet monet yritykset tiukille eri puolilla maailmaa. Torstaina uutisoitiin, että lähes kolme neljästä Britannian pubista ja ravintolasta saattaa mennä pysyvästi kiinni ensi vuonna koronavirusrajoitusten seurauksena.

British Beer and Pub Association-, British Institute of Innkeeping- ja UK Hospitality -etujärjestöt totesivat lausunnossaan, että marraskuussa teetettyyn kyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia uskoo joutuvansa sulkemaan ovensa kannattamattomana lopullisesti ensi vuoden aikana.

Etujärjestöt muistuttavat, että joulukuu on erityisen tärkeä alalle, sillä joulun aikaan kauppaa käydään tavallista enemmän. Siksi ne vetoavat hallitukseen, jotta rajoituksia muokattaisiin pubeille suotuisemmiksi.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset