Kuningatar Elisabetin perhejoulu jää väliin koronan vuoksi

LONTOO

Britannian kuningatar Elisabet jättää tänä vuonna perinteisen perhejoulun väliin koronaviruksen vuoksi, brittihovista kerrottiin tiistaina.

94-vuotias monarkki ja hänen puolisonsa, 99-vuotias prinssi Philip, ovat viettäneet suuren osan koronapandemia-ajasta omatoimisessa eristyksessä.

Yleensä kuningaspari viettää joulunajan perheenjäsentensä kanssa Itä-Englannissa Sandringhamin kartanolla. Pandemian aikana hän on siirtänyt virallisen asuntonsa Lontoosta länteen sijaitsevaan Windsorin linnaan. Pariskunta on päättänyt viettää myös joulun Windsorissa.

Korona on vaikuttanut monin tavoin kuningattaren rutiineihin. Brittihallitsija on esimerkiksi käynyt viikoittaiset keskustelunsa pääministeri Boris Johnsonin kanssa puhelimitse.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset

  • Uutiset
  • Urheilu