Lagos rauhoittui levottoman yön jälkeen

LAGOS

Nigerian runsasväkisin kaupunki Lagos vaikutti perjantaina rauhoittuneen yön levottomuuksien jälkeen. Aamulla kaupungissa kuultiin vielä hajanaista ammuskelun ääntä, mutta poliisien vartioimilla kaduilla ei enää iltapäivällä liikkunut kukaan.

Tilanteen rauhoituttua alueen kuvernööri päätti höllentää kaupunkiin asetettua ulkonaliikkumiskieltoa siten, että ulkona saa lauantaista lähtien liikkua aamukahdeksasta iltakuuteen.

Lagosissa mellakoitiin ja ryösteltiin kahden päivän ajan sen jälkeen, kun maan turvallisuusjoukot tappoivat tiistaina rauhanomaisia mielenosoittajia.

Nigeriassa on parin viikon ajan osoitettu mieltä poliisin väkivaltaa vastaan. Protestit suuntautuivat aluksi vihattua poliisin erikoisyksikköä vastaan, mutta ne eivät loppuneet, vaikka yksikkö lakkautettiin.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa