Löfven ei kertonut uusista toimista Ruotsissa, mutta kehotti ruotsalaisia varautumaan uusiin rajoituksiin

TUKHOLMA

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kehottaa ruotsalaisia varautumaan uusiin rajoituksiin koronaviruksen vuoksi. Hänen mukaansa rajoituksia voidaan määrätä lyhyellä varoitusajalla ja ne voivat haitata ihmisten arkea aiempaakin enemmän.

Löfven esitti varoituksensa poikkeuksellisessa tv-puheessaan.

–  Elämässä tulee hetkiä, jolloin joudutte tekemään uhrauksia ei vain itsenne, vaan myös ympäristönne, kanssaihmistenne ja maanne vuoksi. Sellainen hetki on nyt, Löfven vetosi.

Löfven ei kuitenkaan kertonut uusista, heti voimaan tulevista toimista. Hän myös muistutti, ettei kenenkään tule mennä töihin flunssaoireisena.

Löfvenin viisiminuuttisen puheen välitti Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Pääministerin suora puhe kansalle on Ruotsissa erittäin poikkeuksellinen. Edellisen kerran pääministeri on Ruotsissa pitänyt tv-puheen suoraan kansalle vuonna 2003, kun ulkoministeri Anna Lindh murhattiin.

Sitä edellinen kerta oli vuonna 1992, kun Lasermiehenä tunnettu maahanmuuttajia jahdannut murhaaja John Ausonius riehui valloillaan.

Lisäksi toissa vuoden vaalien alla SVT:n mukaan kansakunnalle puhumaan oli kutsuttu kaikki puoluejohtajat.

Ruotsissa kerrottiin lauantaina, että vahvistettuja tartuntoja on 1  746 ja 20 ihmistä on kuollut. Tehohoidossa oli 61 ihmistä.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko





Uusimmat Kotimaan uutiset