"Minun kehoni, minun valintani" – Puolassa kymmenettuhannet osoittivat jälleen mieltään aborttioikeuksien puolesta

VARSOVA

Puolassa kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat jälleen osoittamaan suuttumustaan. Mielenosoittajat vastustavat perustuslakituomioistuimen tiukennuksia maan aborttilakeihin. Protestit ovat jatkuneet jo yli viikon.

Perjantaina mielenosoituksia oli maan pääkaupungin Varsovan lisäksi ympäri maata. Varsovassa mielenosoittajat heiluttivat pride-lippuja ja huusivat yhteen ääneen hallituksen vastaisia iskulauseita.

Protestikansa marssi pääkaupungin kaduilla kantaen liikkeensä symbolia – punaista salamaa.

Yhdeksännen perättäisen mielenosoituspäivän protestit sujuivat pitkälti rauhanomaisesti, mutta äärioikeiston vastamielenosoittajien kanssa oli joitakin kähinöitä.

–  Olemme valmiita taistelemaan loppuun saakka, sanoi Marta Lempart, yksi protestien järjestämisessä mukana olleen Women's Strike -liikkeen perustajista.

Mielenosoittajat huusivat voimasanoin höystettyjä hallinnon vastaisia iskulauseita ja heiluttivat kylttejä, joissa luki muun muassa "Me olemme saaneet tarpeeksemme!" ja "Minun kehoni, minun valintani".

Presidentin ehdotus ei miellyttänyt oppositiota

Jos perustuslakituomioistuimen päätös astuu voimaan, abortin voi Puolassa saada laillisesti vain, jos raskaus on alkanut raiskauksesta tai insestistä tai jos raskaana olevan naisen henki on vaarassa.

Päätöksen vastustajien mukaan tämä uhkaa naisten henkeä ja terveyttä, kun he joutuvat kantamaan elinkelvottomia sikiöitä. Päätöksen puolustajat uskovat sen estävän Down-sikiöiden abortoinnin.

Perinteisesti hartaan katolisessa 38 miljoonan asukkaan Puolassa on ollut Euroopan tasolla jo aiemminkin poikkeuksellisen tiukka aborttilainsäädäntö. Laillisia abortteja tehdään vuodessa alle 2  000 ja naistenoikeusjärjestöt ovat arvioineet, että noin 200  000 naista tekee abortin laittomasti tai ulkomailla.

Perjantaina maan presidentti Andrzej Duda teki ehdotelman muutosluonnoksesta aborttilakiin. Tämän perusteella laki kieltäisi abortin vahingoittuneiden sikiöiden kohdalla, elleivät lääketieteelliset testit osoittaisi, että on olemassa korkea todennäköisyys, että lapsi syntyy kuolleena tai lapsella on kuolemaan johtava sairaus tai vamma.

Opposition liberaalipäättäjä Katarzyna Lubnauer sanoi, ettei muutosta voida hyväksyä.

–  Tämä ehdotus on luokkaa: Varastin sinulta 100 zlotya, mutta palautan 50, hän kertoi uutiskanava TVN24:lle.

Zloty on Puolan rahayksikkö.

Pääministeri kehotti ihmisiä jättämään protestit väliin

Varsovan pormestarin kanslian mukaan kymmenettuhannet ihmiset ottivat osaa mielenosoitukseen maan pääkaupungissa. Poliisi puolestaan kertoi tehneensä kahden eri tapauksen yhteydessä "lukuisia pidätyksiä".

Mielenosoituksia järjestävät, naisten oikeuksia ajavat järjestöt ovat vaarassa joutua syytteeseen, sillä yli viiden ihmisen kokoontumiset on tällä hetkellä kielletty Puolassa koronavirustilanteen vuoksi.

Pääministeri Mateusz Morawiecki oli kehottanut ihmisiä pysymään poissa mielenosoituksista. Hän varoitteli myös seurauksista, joita mielenilmausten järjestämisestä pandemian keskellä voisi seurata.

Puolan terveysministeriö ilmoitti perjantaina edellisen 24 tunnin ajalta yli 21  600 uudesta tartunnasta.

Yhteensä Puolassa on Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan varmistettu yli 340  000 koronavirustartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemia maassa on kirjattu yhteensä 5  351.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Puolassa on miljoonaa asukasta kohden varmistettu noin 9  000 tartuntaa ja kirjattu 141 koronakuolemaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä on määrällisesti eniten tartuntoja ja kuolemia koko maailmassa, vastaavat suhdeluvut ovat 27  967 ja 708.

Suomessa puolestaan väkilukuun suhteutettuna on varmistettu miljoonaa asukasta kohden 2  870 tartuntaa ja kirjattu 65 koronaan liittyvää kuolemaa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset