Pfizer ja Biontech lupaavat rokotetoimitusten viivästyvän sittenkin vain viikolla

HELSINKI

Lääkeyhtiöt Pfizer ja Biontech ovat ilmoittaneet rajaavansa koronavirusrokotteensa toimitusten viivästyksiä yhteen viikkoon. Aiemmin Euroopassa pelättiin, että rokotetoimituksissa on viiveitä kuukauden ajan.

Yhtiöiden yhteisen tiedotteen mukaan tuotannon laajentamisen ansiosta ne voivat toimittaa huomattavasti enemmän rokotteita vuoden toisella neljänneksellä. Laajennuksen vuoksi tuotanto vähenee väliaikaisesti alkavalla viikolla.

Yhtiöt ovat luvanneet, että EU:lle luvatut toimitukset palaavat sovittuun aikatauluun tammikuun 25. päivästä alkaen, ja toimitukset kasvavat helmikuun puolivälistä eteenpäin.

Yhtiöt sanovat tiedotteessa, että tämän mahdollistamiseksi tuotantoprosesseihin pitää tehdä muutoksia. Yhtiö kehittää Belgian Puursissa sijaitsevan tehtaansa toimintaa.

Perjantaina Pfizer ilmoitti viivästysten kestävän 3–4 viikkoa, mikä herätti vastustusta EU:ssa. Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Ruotsi ja Tanska ilmaisivat heti vakavan huolensa erien viipymisestä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi uutisen jälkeen perjantaina, että yhtiöiden kehittämää rokotetta tulee ensi viikolla Suomeen lähes 10  000 annosta odotettua vähemmän.

Aiemmin odotuksena oli, että Suomeen saataisiin keskimäärin 50  000 annosta viikossa tammi–helmikuun ajan.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu