Portugali avaa rajojaan EU-turisteille, Ranska palailee varovasti kohti normaalia pandemian jälkeen

LISSABON

Portugali ryhtyy maanantaista alkaen sallimaan turistien tulon useimmista Euroopan maista. Kuukausia kestäneiden koronarajoitusten hölläämisestä ilmoitti maan sisäministeriö.

Ilmoitus koskee Euroopan unionin, Schengen-alueen ja Britannian asukkaita. Portugaliin voivat ministeriön mukaan tehdä kaikenlaisia matkoja sellaisten maiden asukkaat, joiden koronatartuntojen määrä on alle 500 tapausta 100  000 asukasta kohti. Matkustajilla on kuitenkin oltava negatiivinen tulos koronatestistä, joka on otettu enintään 72 tuntia ennen matkan alkua.

Matkustusta on rajoitettu vain viidestä EU-maasta: Ruotsista, Hollannista, Kyprokselta, Kroatiasta ja Liettuasta.

Samoin rajoitukset koskevat Euroopan ulkopuolisia maita, kuten Brasiliaa, Intiaa ja Etelä-Afrikkaa.

–  Emme avaa turismia koko maailmalle, ministeriön edustaja tähdensi.

Ranskassa muun muassa elokuvateatterit ja ravintoloiden terassit avautuvat ensi viikolla

Ranska päässee lauantaina rokotetavoitteeseensa, jossa 20 miljoonaa ihmistä on saanut vähintään yhden rokoteannoksen. Tämä vastaa noin 30:a prosenttia väestöstä.

–  Se tulee olemaan hyvin tärkeä hetki koko maalle, koska se tukee odotuksiamme tämän kriisin lopettamisesta, korosti pääministeri Jean Castex.

Ranskan seuraavana tavoitteena on antaa 30 miljoonaa rokoteannosta lisää ensi kuun puoliväliin mennessä.

Keskiviikkona museot, teatterit, elokuvateatterit ja konserttisalit saavat avata rajoitetusti ovensa oltuaan kiinni kuusi viikkoa. Myös yöllisen ulkonaliikkumiskiellon alkamisaikaa siirretään iltaseitsemästä iltayhdeksään.

Samoin avataan ravintoloiden ja kahviloiden ulkoterassit sekä ei-välttämättömiä tuotteita myyvät kaupat. Ravintolat ovat olleet täysin kiinni lokakuun lopusta lähtien.

Ravintoloiden sisätilat on tarkoitus avata 9. kesäkuuta ja yöllinen ulkonaliikkumiskielto lentää romukoppaan kesäkuun lopussa, jos tartuntojen määrä laskee odotetusti.

Australia salli kotiuttamislennon Intiasta

Australiaan tuli lauantaiaamuna ensimmäinen lento Intiasta sen jälkeen, kun matkustuskielto päättyi. Intian koronavirusvariantin säikäyttämä maa oli aiemmin kieltänyt matkustuksen alueelleen Intiasta. Kiistelty kielto päättyi puoliltaöin.

Ensimmäisellä kiellon jälkeisellä kotiuttamislennolla Australiaan palasi BBC:n mukaan 80 matkustajaa. Alun perin heitä piti olla 150, mutta 70:n matka tyssäsi koronarajoituksiin. Osalla todettiin testissä tartunta, ja osa joutui jäämään Intiaan, koska oli ollut läheisissä tekemisissä tartunnan saaneen kanssa.

Australiaan päässeet pantiin kahden viikon karanteeniin.

Intiassa arvioidaan olevan noin 9  000 australialaista.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa