Saksa saattaa rajoittaa rokottamattomien kontakteja, jos tartuntojen nousu jatkuu

BERLIINI

Saksassa saatetaan asettaa uusia rajoituksia niille, joita ei ole rokotettu koronavirusta vastaan, jos tartuntojen määrä jatkaa nousuaan. Asiasta kertoi Bild am Sonntag -lehden haastattelussa liittokansleri Angela Merkelin kansliapäällikkö Helge Braun.

Tällä hetkellä Saksassa pääsee esimerkiksi ravintoloihin, elokuvateattereihin ja urheilukatsomoihin tuoreella negatiivisella testituloksella, tai jos on täysin rokotettu.

Jos tartunnat jatkavat nousuaan, rokottamattomien ihmisten on vähennettävä kontakteja, Braun sanoi. Se voisi hänen mukaansa tarkoittaa, ettei esimerkiksi ravintolaan enää pääsisi rokottamattomana, vaikka kävisi koronatestissä.

Terveysministeri Jens Spahn sanoi jo aiemmin heinäkuussa, että rokotetuilta ei aiota Saksassa vaatia täyttä koronasulkua, jos maassa nousee uusi epidemia-aalto.

Saksan tartuntaluvut ovat olleet moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna kesän aikana matalalla, mutta parin viime viikon aikana tartunnat ovat lisääntyneet. Nousua selittää suureksi osaksi herkemmin tarttuva deltamuunnos.

Angela Merkel kehotti menneellä viikolla mahdollisimman monia saksalaisia ottamaan rokotuksen ja ilmaisi huolensa tartuntojen suunnasta.

Vajaat 61 prosenttia Saksan väestöstä oli sunnuntaihin mennessä saanut vähintään yhden koronarokotteen, ja noin 49 prosenttia oli täysin rokotettu.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset

  • Uutiset
  • Urheilu