Hurrikaani Sally toi mukanaan kaatosateen ja tulvat Yhdysvaltain etelärannikolle

WASHINGTON

Verkkaisesti liikkuva hurrikaani Sally toi keskiviikkona mukanaan rankkasateen ja sen myötä voimakkaat tulvat Yhdysvaltain eteläosiin.

Hurrikaanin hidas, noin seitsemän kilometrin tuntivauhti voimistaa sen tuhovoimaa, kertoi BBC.

Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus kertoi tulvista Floridassa ja Alabamassa. Se myös varoitti hengenvaarallisesta merenpinnan poikkeuksellisesta kohoamisesta sekä jokien tulvimisesta sisämaassa.

Sally saapui rannikolle varhain keskiviikkona paikallista aikaa. Tullessaan se oli voimistunut kategorian kaksi hurrikaaniksi, mutta myöhemmin se heikkeni viisiportaisen hurrikaaniasteikon ykkösluokkaan, kertoi CNN.

Kuvista näkyy, kuinka tulvavedet ovat muuttaneet kadut joiksi esimerkiksi Pensacolassa Floridassa. Sähköt olivat poikki yli puolelta miljoonalta kuluttajalta pelkästään Alabamassa ja Floridassa.

Puita on kaatunut myös rakennusten päälle.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset