Terrori-iskuissa kuolleiden määrä väheni, äärioikeiston väkivalta rajussa kasvussa, kertoo tutkimus

PARIISI

Terrori-iskuissa kuolleiden ihmisten määrä on vähentynyt jo viidentenä peräkkäisenä vuotena, selviää australialaisen Talouden ja rauhan instituutin (IEP) vuotuisesta tutkimuksesta.

IEP:n tilastojen mukaan viime vuonna kuoli terrorin seurauksena runsaat 13  800 ihmistä, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna. Liki kaikki ajatuspajan tilastoimat terroriteot (96 %) tapahtuivat maissa, jotka olivat jo valmiiksi konfliktissa.

Vaikka terrori-iskujen määrät vähenivät eniten Afganistanissa ja Nigeriassa, on kummankin maan tilanne edelleen huono. Afganistan ja Nigeria olivat tutkimuksen ainoat maat, joissa kummassakin kuoli terrorin uhreina yli tuhat ihmistä viime vuonna.

Kehitys kulki erittäin huonoon suuntaan myös Burkina Fasossa, Sri Lankassa, Mosambikissa, Malissa ja Nigerissa.

Jo toista vuotta peräkkäin Etelä-Aasia oli terrori-iskujen pahiten riivaama alue.

Äärioikeiston terrori rehottaa

Ajatuspajan mukaan äärioikeiston terrori on rajussa kasvussa. Äärioikeiston terrori-iskuissa kuoli viime vuonna enemmän ihmisiä kuin kertaakaan viiteen vuosikymmeneen.

IEP:n mukaan äärioikeiston terroriteot veivät viime vuonna hengen yhteensä 89 ihmiseltä. Vuodesta 2014 äärioikeiston terrori on lisääntynyt huikeat 250 prosenttia.

–  Näiden terroritekojen määrä oli korkeampi kuin kertaakaan viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana, raportissa sanotaan.

Eniten ihmisiä kuoli kuitenkin viime vuoden aikana Taleban-järjestön iskuissa. Äärijärjestö Isisin terrorin määrä väheni, mutta siihen kytköksissä olevat ryhmät pysyivät aktiivisina, varsinkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Vaikka koronapandemian alkaminen vähensi terroria, IEP uskoo pandemian pidemmällä aikavälillä luovan lisää otollisia olosuhteita terrorille, kun talous eri puolilla maailmaa syöksyy rajuun laskuun.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu