Trump sanoo Yhdysvaltojen leikkaavan rahoitustaan WHO:lle – syyttää Maailman terveysjärjestöä Kiinan suosimisesta

WASHINGTON

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa leikata Maailman terveysjärjestön WHO:n rahoitusta. Trump syyttää WHO:ta Kiinan suosimisesta ja koronavirustilanteen huonosta hoitamisesta.

Yhdysvallat on YK:n alaisen WHO:n suurin rahoittaja.

–  Leikkaamme voimakkaasti siitä rahasta, jonka käytämme WHO:hon, Trump sanoi päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan.

Trump ei täsmentänyt, kuinka paljon Yhdysvallat aikoo rahoitustaan supistaa tai milloin. Kun häneltä kysyttiin asiasta lisää, presidentti näytti pehmentävän sanomisiaan.

–  En sano, että teemme niin, mutta me pohdimme tätä asiaa.

Trump sanoi, että jotkin WHO:n ohjelmat ovat hyödyllisiä, mutta järjestö on tehnyt liikaa virheitä.

Trump hämmästeli WHO:n ohjeita

Jo aiemmin päivällä Trump hyökkäsi Twitterissä WHO:ta kohtaan. Trumpia tuntui kismittävän erityisesti se, että WHO suositteli koronaviruksen leviämisen alkuvaiheessa maailman maita olemaan sulkematta rajojaan.

–  He näyttävät olevan hyvin paljon kallellaan Kiinaan päin. Se ei ole oikein, Trump sanoi ja hämmästeli WHO:n matkustussuosituksia.

–  Onneksi hylkäsin heidän neuvonsa pitää rajat auki kiinalaisille varhaisessa vaiheessa.

Koronavirus lähti leviämään Kiinan Wuhanista, ja Kiinan viranomaiset ovat saaneet kritiikkiä yrityksistä pimittää tiedot viruksen vakavuudesta. Toisaalta myös Trump vähätteli alkuvaiheessa koronaviruksen vaikutusta Yhdysvalloissa ja vertasi sitä tavalliseen influenssaan.

Häneltä kysyttiin jälleen tiistain tiedotustilaisuudessa, miksi hän vähätteli alkuvaiheessa koronavirusta.

–  Ei olisi järkeä alkaa huutaa, että näin voi tapahtua. Olen tämän maan cheerleader. En halua aiheuttaa kaaosta ja järkytystä, Trump sanoi.

Koronaviruksen pelätään iskevän rajusti etenkin afrikkalaisamerikkalaiseen väestöön

Yhdysvalloissa yli 12  000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.

Maassa pelätään, että maata riivaava koronavirusepidemia on iskemässä erityisen rajusti afrikkalaisamerikkalaiseen väestöön.

Vaikka Yhdysvalloissa tauteja ei rekisteröidä etnisen ryhmän mukaan, on monissa kaupungissa noussut jo esille, että koronavirus näyttää niin sairastuttavan kuin surmaavan etenkin afrikkalaisamerikkalaisia, kertoi New York Times keskiviikkona.

Muun muassa Chicagossa vahvistetuista koronavirustartunnoista yli puolet on todettu afrikkalaisamerikkalaisilla, vaikka kaupungin asukasluvusta he edustavat vain kolmasosaa.

Kuolinluvut ovat vielä murheellisemmat. Chicagossa koronavirukseen kuolleista peräti 72 prosenttia on afrikkalaisamerikkalaisia.

Myös Illinoisissa ja Michiganissa virukseen kuolleista noin 40 prosenttia on mustia, vaikka he edustavat vähemmistöä osavaltioiden asukkaissa.

Yhdysvalloissa oli keskiviikkona kuollut virukseen yli 12  800 ihmistä.

Moni joutuu jatkamaan töitä sairaanakin

Myös Trumpin hallinto on tunnistanut afrikkalaisamerikkalaisten suuren osuuden sairastuneissa, mutta vielä ei tiedetä, mitä hallinto aikoo asialle tehdä.

–  Teemme kaikkemme vastataksemme tähän haasteeseen. Se on valtava haaste. Se on kamalaa, Trump sanoi CNN:n mukaan.

Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmää tunteville asia ei kuitenkaan ole yllätys.

Turun yliopiston professori, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen sanoo STT:lle arvioineensa jo epidemian alussa, että koronavirus tulee paljastamaan Yhdysvaltain epätasa-arvon uudella tavalla.

Koronavirus ei valitse uhrejaan taustan perusteella, mutta sairastumiseen kiistatta vaikuttaa pitkä epätasa-arvo, jossa afrikkalaisamerikkalaiset yhä kokevat rakenteellista syrjintää ja rasismia.

Epätasa-arvo ei koske vain afrikkalaisamerikkalaisia, vaan myös esimerkiksi latinoita. Syy tähän on etenkin vakuutuspohjainen terveysjärjestelmä, jossa terveysvakuutus on kiinni työnantajasta.

– Nämä ihmisryhmät tekevät useammin töitä, jotka ovat kausiluonteisia tai matalapalkka-aloja, joihin ei välttämättä sisälly terveydenhuoltoa.

Kyseiset alat ovat myös useammin niitä, joiden työntekijöillä ei ole luksusta jäädä kotiin etätöihin. Moni myös joutuu jatkamaan työntekoa sairaanakin, koska töistä ei uskalleta jäädä pois tulojen menetyksen vuoksi.

Paperittomilla siirtolaisilla, joista valtaosa on latinoita, on myös muita huolenaiheita.

–  Jos olet paperiton, et välttämättä mene lääkäriin vaikka sinulla olisi oireita, koska pelkäät kiinni jäämistä tai että koko perheesi joutuu ongelmiin asian vuoksi.

Mustien terveysongelmia vähätellään

Yksi syy on myös terveydenhuollon rasismi. Heiskasen mukaan mustiin kohdistuvista ennakkoluuloista terveydenhuollossa löytyy paljon tutkimustietoa. Heistä saatetaan esimerkiksi ajatella, että he yrittävät sairauksia liioittelemalla hyväksikäyttää järjestelmää tai keplotella tukia itselleen.

–  Esimerkiksi mustien naisten kohdalla on ollut tapauksia, jossa heidän oireitaan on vähätelty ja tämä on johtanut jopa kuolemantapauksiin.

Samaa on havaittu alustavassa tiedonkeruussa koronaviruksen kohdalla. New York Timesin mukaan osassa Yhdysvaltoja on ollut jo viitteitä siitä, että koronaviruksen oireista kärsivät afrikkalaisamerikkalaiset eivät pääse testiin niin helposti kuin valkoiset.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko