Trump uhkasi määrätä New Yorkin karanteeniin – Espanja keskeyttää kaiken ei-välttämättömän toiminnan

NEW YORK

Maailman koronavirustartuntojen määrä nousi lauantaina yli 600  000:n ja jatkoi nopeaa kipuamistaan. Yhdysvallat on noussut selvästi tilastojen ykköseksi, ohitettuaan 100  000:n rajan.

Yhdysvalloissa taudin leviämisen jarruttamisesta syntyi taas poliittinen vääntö, kun Presidentti Donald Trump sanoi harkitsevansa New Yorkin osavaltion määräämistä viikon tai kahden karanteeniin koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Sama koskisi Trumpin mukaan New Jerseyn osavaltiota ja osia Connecticutista.

New Yorkissa on tähän mennessä ollut suurin osa Yhdysvaltojen koronatartunnoista, mutta luvut kipuavat nopeasti muuallakin. Osavaltiossa oli lauantaiaamuun mennessä varmistettu yli 52  000 tartuntaa ja 728 kuolemantapausta.

–  En mielellään tekisi sitä, mutta se saattaa olla tarpeen, Trump sanoi ja tviittasi myöhemmin, että se päätös suuntaan tai toiseen tehdään lähipäivien aikana.

Ajatus karanteenista sai välittömästi tyrmäyksen New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomolta. Cuomo sanoi lehdistötilaisuudessa, ettei ole keskustellessaan Trumpin kanssa samana aamuna kuullut mitään karanteenista, eikä usko sen olevan laillisesti toteuttavissa.

– En tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta sen voin sanoa, etten pidä koko ajatuksesta.

Espanja sallii vain välttämättömän toiminnan

Espanja keskeyttää kaiken ei-välttämättömän toiminnan kahdeksi viikoksi hillitäkseen koronaviruksen leviämistä. Pääministeri Pedro Sanchez ilmoitti lauantaina, että kaikkien on pysyttävä kotona kahden viikon ajan, elleivät he hoida yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja.

Espanja on maailman koronakuolemien määrässä toisena Italian jälkeen. Maassa on kuollut yli 5  800 ihmistä.

Pääministerin mukaan uusilla rajoituksilla halutaan rajoittaa ihmisten liikkumista ja sitä kautta tartunnan leviämistä entistä tiukemmin, jotta tehohoidon ylikuormitusta saadaan purettua.

Määräys astuu voimaan maanantaista lähtien ja päättyy pääsiäisen edellä, torstaina 9. huhtikuuta, kertoo El Pais -lehti.

Ranskan pääministeri: Taistelu on vasta alkamassa

Ranskassa ilmoitettiin lauantaina yli 300 uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta. Yhteensä maassa on nyt kuollut yli 2  300 ihmistä.

Pääministeri Edouard Philippe totesi lehdistötilaisuudessa, että tavoite on nyt kasvattaa maan tehohoitokapasiteettia ja hidastaa taudin leviämistä.

–  Haluan sanoa asiat suoraan ja selvästi. Taistelu on vasta alkamassa, Philippe sanoi.

Huhtikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat vaikeammat kuin maaliskuun kaksi viimeistä, hän sanoi.

Maassa on lauantaihin mennessä varmistettu yli 37  000 tartuntaa. Yli 17  000 ihmistä on sairaalassa, heistä liki 4  300 tehohoidossa.

Sekä tartuntojen että kuolleiden määrä on todellisuudessa suurempi. Kuolleiden lukuun lasketaan vain ne, jotka kuolevat sairaalassa. Kotonaan tai vanhainkodeissa kuolleita ei lasketa mukaan. Lisäksi testejä tehdään vain niille, joiden katsotaan kuuluvan riskiryhmiin.

Terveysministeri Olivier Veranin mukaan pulaa hengityssuojaimista yritetään parhaillaan ratkaista. Veranin mukaan Ranska on tilannut niitä yli miljardi kappaletta Kiinasta. Ranska pystyy itse valmistamaan vain kahdeksan miljoonaa suojainta viikossa.

Ranskassa asukkaat on jo viime viikolla määrätty pysymään kotonaan. Määräystä on jatkettu kahdella viikolla, 15. huhtikuuta asti.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko