Trump viestitti ennen koronadiagnoosia vastustavansa vaaliväittelysääntöihin suunniteltuja muutoksia, vaikkei niistä ollut vielä tietoa

WASHINGTON

Yhdysvaltain presidentinvaaliväittelyiden sääntöihin oltiin vasta suunnittelemassa muutoksia, kun maan presidentti Donald Trump jo ilmoitti vastustavansa niitä. Trump perusteli muutosvastarintaansa helpolla "väittelyvoitolla".

–  Miksi antaisin vaalikomission muuttaa sääntöjä toisen ja kolmannen väittelyn osalta, kun voitin niin helposti viime kerralla, hän ihmetteli Twitterissä.

Kommentit tulivat julki ennen uutista Trumpin koronavirustartunnasta, joka saattaa perua edessä olevat kaksi väittelyä.

Muutosten tarve tuli ajankohtaiseksi tiistaina paikallista aikaa järjestetyn ja kaoottiseksi kuvaillun ensimmäisen väittelyn jälkeen. Yksi ehdotettu muutos olisi toisen ehdokkaan mikrofonin sulkeminen, kun kilpakumppani puhuu.

Väittelyn jälkeen Trump julistautui huutokilpailun voittajaksi. Yhdysvaltalaismedioiden tekemät kyselyt viittaavat kuitenkin siihen, että voittaja olisi ollut demokraattihaastaja Joe Biden.

"Moderaattori ja vastaehdokas voidaan vaihtaa"

Väittelyn jälkeen yhdysvaltalaismediassa sai ensin päähuomion se, kuinka kamalaa katsottavaa debatti oli. Sekavaa väittelyä leimasi Trumpin jatkuva päälle puhuminen ja kunnollisen asiakeskustelun lähes täydellinen puuttuminen.

Myös Biden puhui väittelyn aikana Trumpin päälle, mutta presidentin huutelu johti lopulta siihen, että Trumpin keskeytykset saivat Bidenin tiuskaisemaan: "Voisitko sulkea suusi?".

Ehdokkaan mikrofonin sulkemisella olisi määrä välttyä juuri päälle puhumiselta. Tämän uskottaisiin helpottavan väittelyn moderaattorin tehtävää. Väittelyn katsojat ovat kuitenkin jo arvelleet, ettei mikrofonin sulkeminen estäisi ehdokkaita huutelemasta toistensa päälle.

Niin demokraattien kuin republikaanienkin riveissä ollaan oltu lähestulkoon yksimielisiä siitä, että ehdokkaiden 90-minuuttinen kohtaaminen oli ruma ja hallitsematon tapaus.

Valkoisen talon tiedottaja Kayleigh McEnany kertoi toimittajille torstaina, että presidentti voisi hyväksyä ainoastaan kaksi muutosta seuraavaan väittelyyn: "moderaattorin vaihtamisen ja demokraattiehdokkaan vaihtamisen".

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

---

Jutun kommentit annettu ennen tietoa Trumpin koronatartunnasta.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu