Tunisian presidentti keskeytti parlamentin toiminnan ja irtisanoi pääministerin väkivaltaisten mielenosoitusten jälkimainingeissa

TUNIS

Pohjois-Afrikassa sijaitsevan Tunisian presidentti on keskeyttänyt parlamentin toiminnan ja irtisanonut pääministerin ympäri maata järjestettyjen hallinnon vastaisten mielenosoitusten jälkeen.

Presidentti Kais Saied ilmoitti sunnuntaina pääministeri Hichem Mechichin erottamisesta palatsillaan järjestetyn hätäkokouksen jälkeen.

Tuhannet ihmiset ympäri maata ovat osallistuneet sunnuntaina mielenosoituksiin, joissa on vastustettu hallinnon epäonnistumisia ja maan rampauttavaa koronavirustilannetta.

Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan protestit ovat muuttuneet paikoin väkivaltaisiksi. Esimerkiksi maan pääkaupungissa Tunisissa poliisi käytti pippurisumutetta kiviä heitteleviä väkijoukkoja vastaan. Mielenosoittajat vaativat Mechichin eroa ja parlamentin hajottamista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Tunisissa maan parlamentin edessä järjestettyyn mielenosoitukseen oli osallistunut satoja ihmisiä. Lisäksi mielenosoituksia on uutistoimiston mukaan järjestetty ainakin Gafsassa, Kairouanissa, Monastirissa, Soussessa ja Tozeurissa.

Saied kertoo ottavansa toimeenpanovallan maassa uuden pääministerin avulla, kertoo al-Jazeera. AFP:n mukaan presidentti aikoo nimittää uuden pääministerin itse.

Al-Jazeeran mukaan kyseessä on suurin alle kymmenen vuotta sitten laaditun perustuslain kohtaama haaste. Vuoden 2014 perustuslaissa valta jaettiin maassa presidentin, pääministerin ja parlamentin kesken.

–  Perustuslaki ei salli parlamentin hajottamista, mutta se sallii sen työn keskeyttämisen, presidentti sanoi viitaten 80. artiklaan, joka antaa tällaisen mahdollisuuden välittömän vaaran edessä.

Presidentti ja pääministeri napit vastakkain jo pitkään

Tunisiassa oli vallankumous vuonna 2011, jolloin maan entinen presidentti Zine al-Abidine Ben Ali syöstiin vallasta. Diktaattori kuoli vuoden 2019 syyskuussa.

Vaikka vallankumouksesta on kulunut jo vuosikymmen, on Tunisia ollut altis poliittisille myrskyille, jotka ovat vaikeuttaneet maan murenevien julkisten palveluiden elvyttämispyrkimyksiä. Maan sirpaloitunut poliittinen luokka ei ole myöskään onnistunut muodostamaan kestävää hallitusta.

Tunisiaa hallitseva puolue al-Nahda kuvaili Saiedin päätöstä vallankumouksen ja perustuslain vastaiseksi vallankaappaukseksi. Al-Nahda kirjoittaa AFP:n mukaan Facebook-sivuillaan puolueen ja tunisialaisten puolustavan vallankumousta.

Saied valittiin presidentiksi vuonna 2019. Hän on ollut virkaan astumisestaan lähtien napit vastakkain pääministeri Mechichin ja parlamentin puhemiehen Rachid Ghannouchin kanssa.

Maan johtohenkilöiden keskinen poliittinen kiista on asettunut muun muassa ministerinimitysten tielle ja ohjannut resursseja pois Tunisian lukuisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiselta.

Koronaan kuollut yli 18 000 ihmistä

Koronaviruspandemia on kurittanut 12 miljoonan asukkaan Tunisiaa, jossa virukseen liittyviä kuolemia on ollut yli 18  000. Tartuntatilannetta tarkkailevan yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa on vahvistettu kaikkiaan yli 560  000 koronatartuntaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Tunisiassa on vahvistettu miljoonaa asukasta kohden yli 47  000 tartuntaa ja kirjattu 1  557 koronakuolemaa. Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat lähes 18  600 ja 176.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa puolestaan miljoonaa asukasta kohden on kirjattu yli 105  000 tartuntaa ja liki 1  900 koronakuolemaa. Yhdysvalloissa on ollut määrällisesti eniten tartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu