Ukraina sanoo Iranin olevan valmis luovuttamaan alasammutun koneen mustat laatikot

KIOVA

Iran on valmis luovuttamaan alasammutun ukrainalaisen matkustajakoneen mustat laatikot, sanoi Ukrainan ulkoministeri Vadym Prystaiko perjantaina.

Aluksi Iran antaa ulkomaiden tutkijoille pääsyn tutkimaan laatikoita. Tutkijoita on muun muassa Kanadasta ja muista maista, joiden kansalaisia oli eniten kuolonuhrien joukossa. Tämän jälkeen Iran siirtää Prystaikon mukaan mustat laatikot Ukrainaan.

–  Tämä on yhdenmukaista kansainvälisten standardien kanssa, joskin me yhä vaadimme mustien laatikoiden luovuttamista meille välittömästi tutkinnan riippumattomuuden ja puolueettomuuden varmistamiseksi, Prystaiko sanoi parlamentin istunnossa.

Iran ampui Ukraine International Airlinesin Boeing 737 -matkustajakoneen vahingossa alas viime viikon keskiviikkona pian sen lähdettyä Teheranista. Kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat. Suurin osa kuolonuhreista oli iranilaisia tai kanadalaisia. Uhrien joukossa oli myös muun muassa 17 ihmistä, joilla oli Ruotsin kansalaisuus tai he asuivat maassa.

Aluksi Iran kiisti, että se olisi ampunut koneen alas ja puhui teknisestä viasta. Lopulta se kuitenkin myönsi, että kone oli ammuttu alas vahingossa.

Prystaiko on kertonut, että iranilaisviranomaisia saapuu Ukrainaan ensi viikolla, jolloin he esittävät virallisen anteeksipyynnön ja antavat selityksen asiassa.

"Maailma odottaa vastauksia"

Torstaina Kanadan, Ukrainan, Ruotsin, Afganistanin ja Britannian ulkoministerit neuvottelivat alasammutun koneen tapauksesta Lontoossa. Kokouksessaan ministerit laativat suunnitelman yhteistyöstään Iranin kanssa.

Suunnitelmassa vaadittiin ulkomaisten viranomaisten vapaata pääsyä Iraniin sekä perusteellista, riippumatonta ja läpinäkyvää kansainvälistä tutkimusta.

Niin ikään Irania vaaditaan ottamaan täysi vastuu koneen alas ampumisesta ja hyväksymään velvoitteet uhrien perheitä kohtaan. Velvoitteisiin kuuluvat myös korvaukset.

–  Perheet haluavat vastauksia, kansainvälinen yhteisö halua vastauksia, maailma odottaa vastauksia, emmekä me lepää ennen kuin saamme niitä, sanoi Kanadan ulkoministeri Francois-Philippe Champagne kokouksessa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko





Uusimmat Kotimaan uutiset