USA lennätti Afganistanissa käyttämiään tulkkeja turvaan – ulkomaisille joukoille työskennelleet afganistanilaiset pelkäävät ääri-islamilaisen Talebanin kostoa

WASHINGTON

Ensimmäinen erä yhdysvaltalaisjoukkojen palveluksessa Afganistanissa olleita tulkkeja saapui perjantaina Yhdysvaltoihin. Asiasta kertoneen presidentti Joe Bidenin mukaan Yhdysvallat aikoo pitää kiinni lupauksestaan auttaa tuhansia afganistanilaisia, jotka työskentelivät rintarinnan yhdysvaltalaisjoukkojen kanssa.

–  Olen tyytyväinen voidessani sanoa: tervetuloa uuteen kotiinne, viestitti puolestaan ulkoministeri Antony Blinken.

Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden joukoille sekä diplomaateille työskennelleet afgaanit pelkäävät Talebanin kostoa ulkomaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen. Ääri-islamilainen liike on vallannut Afganistanissa viime aikoina huomattavia uusia alueita, ja sen pelätään voivan ottaa ennen pitkää koko maan haltuunsa.

Ensimmäisellä lennolla Yhdysvaltoihin saapui noin 200 ihmistä. Sotilastukikohdassa tehtävän terveystarkastuksen jälkeen heidät ohjataan uusiin koteihinsa eri puolille Yhdysvaltoja. Osa asettunee sukulaistensa luo, osa sijoitetaan ulkoministeriön ja YK:n alaisen Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n avustuksella.

Valkoisen talon mukaan tiedustelu- ja turvallisuusviranomaiset ovat selvittäneet perusteellisesti kaikkien Yhdysvaltoihin päästettävien afganistanilaisten taustat.

Kymmeniätuhansia afgaaneja tullut jo aiemmin

Yhdysvaltain joukkojen palveluksessa työskenteli parinkymmenen vuoden aikana noin 20  000 afganistanilaista, jotka ovat anoneet viisumia päästäkseen maahan. Perheenjäsenet mukaan lukien mahdollisten evakuoitavien määrän on arvioitu voivan nousta jopa 100  000:een.

Perjantaina Yhdysvaltoihin saapuneet afganistanilaiset ovat osa suurempaa 2  500 hengen ryhmää. Siihen kuuluvien siirtämistä on kiirehditty, ja kaikkien odotetaan saapuvan maahan lähiviikkojen aikana.

–  He liittyvät niiden 70  000 afgaanin joukkoon, jotka ovat jo aiemmin saaneet erikoisviisumin ja asettuneet Yhdysvaltoihin vuoden 2008 jälkeen, taustoitti Russ Travers Valkoisesta talosta.

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi torstaina yli miljardin dollarin määrärahan amerikkalaisia Afganistanissa avustaneiden paikallisten siirtämiseksi Yhdysvaltoihin.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu