USA:ssa demokraatit ehdottavat, että Trumpin henkistä tilaa selvittämään perustettaisiin komissio

WASHINGTON

Yhdysvalloissa demokraatit ehdottavat komission perustamista selvittämään sitä, onko republikaanipresidentti Donald Trump henkisen tilansa puolesta kykenevä hoitamaan virkaansa. Kongressin edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi esitteli lakialoitteen perjantaina.

Demokraatit vetoavat esityksessään perustuslain 25. lisäykseen, jonka mukaan varapresidentti voi ottaa tehtävän hoitaakseen, jos presidentti ei kykene täyttämään velvollisuuksiaan.

Pelosin mukaan lakiesityksen tarkoituksena on turvata johtamisen jatkuvuus maan hallinnon korkeimmassa virassa. Ehdotuksen taustalla on demokraattien mukaan huoli Trumpin koronavirustartunnasta ja siihen annetusta lääkityksestä, jonka on pelätty vaikuttavan presidentin mielialaan.

Pelosi kuitenkin vakuutteli perjantaina, ettei ehdotuksessa olisi kyse Trumpista. Pelosin mukaan Trumpille tuomion antavat äänestäjät tulevissa presidentinvaaleissa.

–  Mutta hän on osoittanut tarpeen luoda prosessi tulevien presidenttien varalle, Pelosi jatkoi.

Lakialoitteen myötä muodostettaisiin 16-henkinen komissio, jossa olisivat edustettuna niin demokraatit kuin republikaanitkin. Komissiossa olisi mukana muun muassa lääketieteen asiantuntijoita.

Aloitteen ei kuitenkaan uskota päätyvän laiksi saakka, sillä se vaatii republikaanijohtoisen senaatin hyväksynnän.

Trump: Olen täydellinen fyysisen kunnon esimerkki ja erittäin nuori

Pelkoja ovat lietsoneet presidentin käytös Twitterissä ja televisiohaastattelussa, jossa 74-vuotias presidentti sanoi olevansa "täydellinen fyysisen kunnon esimerkki ja erittäin nuori".

Pelosin mukaan Trump on irtautunut todellisuudesta tavalla, joka "olisi hauskaa, jos se ei olisi niin tappavaa".

Trump ampui takaisin välittömästi Twitterissä.

–  Hullun Nancyn jos kenen pitäisi olla tarkkailtavana. Ei häntä turhaan hulluksi kutsuta!

Republikaanit syyttivät Pelosia jopa vallankaappauksen hautomisesta.

Perustuslain 25. lisäyksen käyttöönotto on epätodennäköistä, sillä Trumpille uskollisuudesta tunnetun varapresidentti Mike Pencen pitäisi haluta ottaa valta presidentiltä.

Trump suunnittelee kampanjatilaisuuksia viikonlopulle

Trump on sanonut haluavansa pitää kampanjantilaisuuden lauantaina todennäköisesti Floridassa. Asiasta Foxin haastattelussa kertonut Trump sanoi, että aikoo pitää kampanjatilaisuuden, jos se on mahdollista järjestää näin nopealla aikataululla.

Trump myös lisäsi, että saattaa pitää toisen tilaisuuden sunnuntaina Pennsylvaniassa.

Valkoisen talon lääkäri julkaisi aiemmin lausunnon, jossa sanottiin, että Trumpin pitäisi lauantaista lähtien pystyä osallistumaan julkisiin tilaisuuksiin. Lääkäri Sean Conley sanoi lausunnossaan, että Trump on reagoinut koronahoitoihin "erittäin hyvin". Hänen mukaansa lauantaina tulee kuluneeksi kymmenen päivää siitä, kun Trumpilla todettiin koronavirustartunta.

–  Hoitotiimin kehittyneen diagnostiikan perusteella odotan täysin, että presidentin on turvallista palata julkisiin tilaisuuksiin tuona ajankohtana, lausunnossa sanottiin.

Trumpin diagnoosin ajankohdasta ja Trumpin terveydentilasta on kerrottu edellisen viikon aikana ristiriitaisia tietoja. Trump kertoi tartunnastaan varhain perjantaina viikko sitten.

Uutiskanava CNN kertoi tänä perjantaina, että jälleen yksi Valkoisen talon virkamies oli väistellyt toimittajien kysymyksiä siitä, milloin Trumpille on edellisen kerran tehty koronatesti, jonka tulos on ollut negatiivinen.

Trumpin tiedottajalta Brian Morgensterniltä kysyttiin perjantaina aiheesta yhteensä kuudella eri tavalla ja hänen onnistui antaa toimittajille kuusi vastausta, jotka eivät todellisesti vastanneet alkuperäiseen kysymykseen.

Medialähteet: Uusi ehdotus koronaelvytyspaketista

Vaalien alla on käyty huomattavaa vääntöä myös liittovaltion koronatuista. Demokraatit ja republikaanit eivät ole päässeet yksimielisyyteen muun muassa tukipaketin koosta.

Trump ilmoitti aiemmin tällä viikolla keskeyttävänsä neuvottelut valtavasta koronaelvytyspaketista. Trump sanoi myöntävänsä elvytysrahat vasta sen jälkeen, kun on voittanut marraskuun alun vaalit.

Sittemmin presidentti on kuitenkin horjunut kannassaan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Trump yrittää saada elvytyspaketin läpi ennen marraskuun 3. päivänä järjestettäviä vaaleja.

Perjantaisten mediatietojen mukaan hallinto olisi ehdottamassa 1,8 biljoonan dollarin suuruista tukipakettia, jolla se pyrkii houkuttelemaan demokraatteja sopimuksen tekoon.

Trumpin talouspoliittinen avustaja Larry Kudlow kertoi Trumpin hyväksyneen muokatun paketin. Hän ei kertonut tarkkoja yksityiskohtia Trumpin hyväksymästä paketista, mutta medialähteiden mukaan tarjousta olisi nostettu 200 miljardilla.

Aiempi ehdotus on ollut 1,6 biljoonan luokkaa. Keväällä myönnetyn 2,2 biljoonan dollarin paketin rahat taas on pääosin jo kulutettu.

Republikaanijohtoisen senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell on kuitenkin ilmaissut skeptisyytensä paketin nopeasta ulossaamisesta.

Hänen mukaansa uusi elvytyspaketti on tarpeen, mutta hänen mielestään on hyvin epätodennäköistä, että kongressi saisi päätettyä paketista ennen vaaleja, sillä näkemyserot paketin suuruudesta ovat niin valtavat.

--

Lähteenä AFP ja Washington Post

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu