Venäjä: Haftar pyysi kahden päivän harkinta-aikaa Libyan aseleposopimuksen hyväksymiselle

TRIPOLI/MOSKOVA/HELSINKI

Libyalainen sotapäällikkö Khalifa Haftar on pyytänyt kahden päivän lisäaikaa harkitakseen aseleposopimuksen hyväksymistä, kertoo Venäjän puolustusministeriö. Venäjä isännöi Libyan aseleponeuvotteluja maanantaina Moskovassa.

Ministeriön mukaan Haftar tarvitsi lisäpäiviä neuvotellakseen häntä tukevien heimojen kanssa. Uutistoimisto RIA Novostin haastatteleman Haftarin bengasilaistukijan mukaan Haftar ei allekirjoittanut aseleposopimusta, koska siinä ei ollut asetettu aikataulua kansainvälisesti tunnustettua hallitusta tukevien sotajoukkojen hajottamiselle.

Saudirahoitteisen al-Arabiya-kanavan mukaan Haftar oli tyytymätön varsinkin Turkin rooliin aseleposopimuksessa. Haftar olisi muun muassa halunnut sopimukseen kirjauksen hallitusta tukevien turkkilaisten joukkojen vetäytymisestä Libyasta. Hän ei kanavan lähteiden mukaan myöskään suostunut siihen, että Turkki osallistuisi millään tavalla aselevon valvontaan.

Haftaria tukevat muun muassa Venäjä, Egypti, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Saudi-Arabia, kun taas kansainvälisesti tunnustettua hallintoa tukee Turkin lisäksi muun muassa Qatar, jonka välit Saudi-Arabian kanssa ovat kiristyneet.

Hutera tulitauko jatkuu

Venäjän mukaan tulitauko Libyassa jatkuu neuvottelujen katkeamisesta huolimatta. Sunnuntaina sovittua tulitaukoa tosin rikottiin jo samana päivänä. Aseleposopimuksella tavoiteltiin loppua yhdeksän kuukautta jatkuneille taisteluille Libyan hallinnon ja Haftarin joukkojen välillä.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi tiistaina aamulla, että Venäjä jatkaa aselevon tavoittelua Libyassa.

–  Jatkamme ponnistelujamme tässä asiassa. Nyt selkeitä tuloksia ei saatu, hän sanoi.

Lavrov kertoi maanantaina, että keskusteluissa edistyttiin ja hallituksen edustajat olivat jo laittaneet nimensä paperiin. Haftar liittolaisineen kuitenkin pyysi ensin aamuun asti lisäaikaa sopimukseen perehtymiseen, kunnes poistui paikalta allekirjoittamatta sitä.

Erdogan uhoaa opetuksen antamisella

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan uhkaa puuttua tilanteeseen, jos libyalainen Haftar jatkaa taistelemista Libyassa.

–  Emme epäröi antaa ansaittua opetusta vallankumoaja-Haftarille, jos hän jatkaa hyökkäyksiään maan tunnustettua hallitusta ja libyalaisia veljiämme kohtaan, Erdogan sanoi puheessaan puolueensa tapaamisessa.

Neuvotteluja jatketaan Berliinissä sunnuntaina kokouksessa, johon osallistuu useita maita Euroopasta, Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä sekä edustajia YK:sta, EU:sta, Afrikan unionista ja Arabiliitosta.

–  Vallankumoaja-Haftar ei allekirjoittanut aseleposopimusta. Ensin hän sanoi kyllä, mutta ikäväksemme hän pakeni sitten Moskovasta. Tästä huolimatta neuvottelut Moskovassa olivat hyväksi, koska niissä kansainvälinen yhteisö sai nähdä Haftarin todelliset kasvot, Erdogan sanoi.

--

Lähteenä myös AFP

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko