Venäjä sanoo lopettavansa sotaharjoitukset Ukrainan rajan läheisyydessä

MOSKOVA

Venäjä lopettaa sotaharjoitukset Ukrainan rajan läheisyydessä huomenna, kertoo Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu. Hänen mukaansa joukot alkavat huomisesta lähtien palata tukikohtiinsa. Paluuoperaatio on tarkoitus saada valmiiksi viikossa, kertoo muun muassa BBC.

Shoigun mukaan sotaharjoituksen tavoite on nyt saavutettu.

Sotilasliitto Nato kommentoi Shoigun lausuntoa ilmoittamalla seuraavansa tilannetta yhä valppaasti.

EU oli aikaisemmin arvioinut, että rajalla olisi noin satatuhatta sotilasta. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Venäjällä on enemmän sotilaita Ukrainan rajalla kuin Krimin miehityksen alkaessa. Lisäksi Itä-Ukrainassa taistelut separatistijoukkojen ja Ukrainan armeijan välillä olivat kiihtyneet.

Venäjän motiivia uhitteluunsa on arvailtu lännessä. Villeimmissä skenaarioissa Venäjän epäiltiin suunnittelevan uutta miehitysoperaatiota Ukrainaan, kun taas maltillisemmissa arvioissa presidentti Vladimir Putinin arvioitiin testaavan Yhdysvaltain tuoreehkoa presidenttiä Joe Bidenia.

Putin valmis tapaamaan Zelenskyin Moskovassa

Putin kertoi torstaina olevansa valmis tapaamaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Moskovassa koska tahansa. Lausunto oli vastaus Zelenskyin aiemmin viikolla esittämään ehdotukseen tavata Putin Itä-Ukrainassa.

Putin kommentoi asiaa tapaamisessaan Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukashenkan kanssa. Hän kehotti Zelenskyitä keskustelemaan Itä-Ukrainassa suoraan kapinallisten kanssa.

Putin ei ole koronapandemian aikana juuri poistunut tiluksiltaan Moskovassa ja Sotshissa. Venäjän oppositio on tämän vuoksi pilkannut häntä muun muassa "bunkkeripapaksi".

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Uusimmat ulkomaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu