Yhdysvalloissa tilastoitiin uudet surullisen suuret koronaluvut, myös Venäjällä jälleen ennätysmäärä uusia koronatartuntoja ja -kuolemia

MOSKOVA

Yhdysvalloissa on nyt tilastoitu pandemian alun jälkeen yli 12 miljoonaa koronatartuntaa, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

11 miljoonaa tapausta tilastoitiin viime sunnuntaina, joten kehitys on nyt hyvin nopeaa.

New York Timesin mukaan uusia tapauksia kirjataan nyt päivittäin lähes 200  000. Perjantain lukema oli 198  500, joka oli tähän asti korkein.

Koronaan liittyvien kuolemantapausten määrä ylitti neljännesmiljoonan tällä viikolla.

Terveysviranomaiset ovat huolissaan torstaille osuvasta kiitospäivästä, koska silloin on tapana kokoontua juhlimaan pyhäpäivää koko suvun voimin. Tartuntatautiviranomainen CDC on kehottanut amerikkalaisia viettämään kiitospäivää vain oman perheen kesken.

Venäjällä yli 2 miljoonaa raportoitua tartuntaa

Venäjällä on raportoitu vuorokauden aikana lähes 24  900 uutta koronatartuntaa ja 476 uutta kuolemantapausta. Kyseessä on jälleen uusi päiväkohtainen ennätys niin uusien tauti- kuin kuolemantapaustenkin määrässä.

Valtaosa tartunnoista on todettu pääkaupunki Moskovassa sekä Pietarissa.

Koronatartuntoja on nyt todettu maassa yli kaksi miljoonaa. Kuolemantapauksia on todettu lähes 36  000.

Koronakuolemien määrät voivat todellisuudessa olla vielä korkeampiakin maan tilastointitavan vuoksi.

Iran määräsi tiukat sulkutoimet kahden viikon ajaksi

Iran on määrännyt kaikki paitsi välttämättömät liikkeet sulkemaan ovensa ja rajoittanut liikkumista maan sisällä, jotta koronaviruksen leviäminen saataisiin pysäytettyä. Sulun on määrä kestää enintään kaksi viikkoa ja sen aikana pahimman riskin alueilla vain terveyskeskukset, apteekit, ruokakaupat ja julkinen liikenne saavat jatkaa toimintaansa.

Riskialueilta ei saa poistua yksityisautoilla ja Teheranissa ja muissa suurissa kaupungeissa on määrätty ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamuneljän välille. Rajoitukset koskevat yli 50 miljoonaa Iranin 80 miljoonan väestöstä.

Iran on Lähi-idän pahiten koronasta kärsinyt maa, ja siellä on tämän kuun aikana kirjattu päivittäin yli 400 koronaan liittyvää kuolemaa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa