Venäjällä taas uusi ennätys koronakuolemien määrässä, myös Saksassa määrä nousi uudelle sataluvulle

MOSKOVA

Venäjällä on tehty uusi ennätys päivittäisten koronakuolemien määrässä, kertoo Moscow Times. Maassa on tilastoitu eilisen jälkeen 507 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, mikä ylittää ensi kertaa 500 rajan ja on suurin määrä pandemian aikana.

Yhteensä koronavirukseen liittyen on virallisten tilastojen mukaan kuollut liki 37  600 ihmistä. Luvun uskotaan kuitenkin yleisesti olevan aivan liian pieni. Muun muassa useissa arvattavasti koronaviruksesta johtuvissa kuolemissa kuolinsyyksi on merkitty jokin muu, jos potilaalla on ollut muita sairauksia.

Myös Saksassa on kirjattu uusi ennätys koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvissä kuolemantapauksissa, kertoo muun muassa Bild-lehti. Vuorokauden aikana uusia kuolemia kirjattiin 410 kappaletta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun päivittäinen lisäys nousee Saksassa yli 400:n.

Koko epidemian aikana Saksassa on kirjattu koronakuolemia nyt jo yhteensä vajaat 14  800.

Uusia koronatartuntoja kirjattiin Venäjällä vajaat 23  700 ja Saksassa 18  700 vuorokaudessa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu