Eloonjääneiden löytymisestä ei juuri ole toivoa Uuden-Seelannin tulivuorisaarella

WELLINGTON

Uudessa-Seelannissa White Islandin tulivuorenpurkauksen alle jääneitä ei enää maanantai-iltana Suomen aikaa uskottu löydettävän elossa. Poliisin mukaan saarella oli purkauksen tapahtuessa vierailemassa 47 ihmistä.

Maanantai-iltana heistä kahdeksan oli kateissa ja 31 eriasteisia vammoja saanutta oli sairaalassa tulivuorenpurkauksen jäljiltä, New Zealand Herald kertoi viranomaisten sanovan. Kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin edelleen viisi.

Tulivuori purkautui maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa eli noin kahdelta iltapäivällä paikallista aikaa.

Viiden pelastetun oli maanantaina vahvistettu kuolleen saamiinsa vammoihin, ja lisäksi lähes 20 ihmistä oli loukkaantunut vakavasti. Osalla oli pahoja palovammoja.

Pelastustöitä viivästyttivät vaaralliset olosuhteet, sillä tulivuori olisi voinut purkautua uudelleen. Illan tullen etsintöjä haittasi myös pimeys. Eloonjääneitä yritettiin paikantaa muun muassa lentokoneesta, mutta merkkejä selviytyneistä ei ollut. Etsintöjä oli määrä jatkaa heti aamun valjettua.

Uhrien joukossa oli todennäköisesti sekä uusiseelantilaisia että ulkomaalaisia turisteja. Australialaisviranomaiset arvioivat maanantaina, että suuri osa kateissa olevista on australialaisia.

Suomen ulkoministeriön tiedossa ei ole, että saarella olisi ollut purkauksen aikaan suomalaisia turisteja, kerrottiin ministeriön viestintäpäivystyksestä STT:lle maanantai-iltana.

Ihmisiä käveli kraatterissa hetkeä ennen purkausta

Erityisesti huolta on herättänyt matkailijoiden ryhmä, jonka nähtiin kävelevän kraatterissa hetkeä ennen purkausta. Tulivuoresta suoraa videokuvaa lähettävien kameroiden mukaan vajaan kymmenen ihmisen nähtiin kävelevän kraatterissa ennen kuin kuva pimeni.

Paikallisen laskuvarjohyppyjä tarjoavan yrityksen johtaja Guillaume Calmelet kertoi nähneensä purkauksen, kun hän oli viemässä asiakkaitaan tandemhypylle.

–  Kun laskuvarjo aukeni, näimme suuren pilven, jollaista emme ole koskaan nähneet aiemmin, hän sanoi.

White Island tunnetaan myös nimellä Whakaari, ja se sijaitsee noin 50 kilometriä pohjoiseen Uuden-Seelannin Pohjoissaaren rannikolta. Vuosittain tulivuorella vierailee 10  000 matkailijaa.

White Island on Uuden-Seelannin aktiivisin tulivuori. BBC:n mukaan geologisia vaaroja seuraava verkkosivu oli varoittanut viime viikolla, että tulivuoren purkautuminen näyttää tavallista todennäköisemmältä, mutta suoraa vaaraa turisteille ei uskottu olevan.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu