YK:n hätäavun koordinaattori: Etiopian pohjoisosissa on nälänhätä ja tilanne pahenee vielä

HELSINKI, ADDIS ABEBA, BRYSSEL, ROOMA

Etiopian pohjoisosissa on nälänhätä ja tilanne tulee vielä pahenemaan, sanoo YK:n hätäavun koordinaattori Mark Lowcock Britannian yleisradioyhtiö BBC:n ja brittilehti Guardianin mukaan.

Lowcock kommentoi asiaa YK:n tukeman tilanneanalyysin julkaisemisen jälkeen. Sodan runtelemien Tigrayn, Amharan ja Afarin alueiden tilannetta käsittelevän analyysin mukaan alueella on yli 350  000 "vakavassa kriisitilanteessa" elävää ihmistä.

Nälänhätää vastaavissa oloissa elävien ihmisten määrä on suurempi kuin missään muualla maailmassa sitten Somalian nälänhädän vuonna 2011. Analyysissa ei kuitenkaan julisteta alueelle nälänhätää, sillä termin käyttö vaatisi sitä, että vähintään 20 prosenttia alueen ihmisistä elää vastaavissa oloissa.

5,5 miljoonaa ihmistä eli 61 prosenttia alueen asukkaista kärsii analyysin mukaan suuresta akuutista epävarmuudesta ruoan suhteen siitä huolimatta siitä, että ruoka-avustukset ovat viime kuukausina tavoittaneet jopa viisi miljoonaa ihmistä.

Analyysissa arvioidaan tilanteen lähikuukausina pahenevan niillä alueilla, joilta tietoa on tarpeeksi ennusteen muodostamiseksi.

Taisteluja marraskuusta asti

Tigrayn alueella alkoivat taistelut viime marraskuussa, kun Etiopian pääministeri Abiy Ahmed määräsi hyökkäyksen Tigrayn kansan vapautusrintamaa vastaan. Ahmed syytti rintamaa hyökkäyksistä armeijan leireille.

Pääministeri julisti myöhemmin marraskuussa hallinnon joukkojen voittaneen, mutta taistelut ovat silti jatkuneet.

EU ja Yhdysvallat vetosivat torstaina merkittävämpien toimien puolesta Tigrayn alueen nälänhädän tukahduttamiseksi ja alueen tuhoisan konfliktin päättämiseksi.

–  Todistamme humanitaarista painajaista, sanoi Yhdysvaltojen YK-suurlähettiläs Linda Thomas-Greenfield.

YK:n turvallisuusneuvosto keskustelee diplomaattien mukaan konfliktista tiistaina. Etiopian vastustuksen vuoksi kyseessä on kuitenkin epävirallinen istunto.

Avustusjärjestöjen toimintaa estetty

Kansainväliset avustusjärjestöt ovat toistuvasti valittaneet, että Etiopian ja Eritrean joukot ovat estäneet niiltä pääsyn Tigrayn alueelle.

YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) vaati torstaina vihollisuuksien lopettamista ja esteetöntä pääsyä Tigrayn asukkaiden luo.

–  Jokaista perhettä kohti, jonka ruoka-apumme saavuttaa, on lukuisia muita erityisesti maaseudulla, joita emme saavuta, sanoi WFP:n johtaja David Beasley.

Beasleyn mukaan WFP:n vierailemissa 53 kylässä puolet äideistä ja lähes neljäsosa lapsista oli aliravittuja.

YK:n hätäapukoordinaattori on arvioinut, että 90 prosenttia alueen sadosta on menetetty ryöstelyn tai tuhoamisen vuoksi ja 80 prosenttia karjasta on ryöstetty tai teurastettu.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu