Yli sata valasta selvisi hiekkasärkille ajautumisesta Australiassa – yli 300 ruumista viedään avomerelle

SYDNEY

Viimeinenkin elossa oleva, hiekkasärkille ajautunut valas saatiin sunnuntaina palautettua vapaille vesille Australiassa. Yhteensä pallopäävalaita saatiin pelastettua 110.

Tasmanian ympäristöviraston edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että on ihmeellistä, että valas löytyi elossa vielä kuusi päivää hiekkasärkille ajautumisen jälkeen.

Noin 470 valasta ajautui Tasmanian saaren länsiosassa sijaitsevan Macquarie Harbourin lahteen. Ensin viime maanantaina uutisoitiin yli 250:stä jumiin jääneestä valaasta, ja keskiviikkona pelastajat löysivät noin kymmenen kilometrin päästä parisataa jumiin joutunutta valasta lisää.

Viranomaiset ovat varoittaneet, että alueelta voi vieläkin löytyä valaita, sillä monien eläinten uskotaan ajautuvan rantaan vielä uudelleen.

Yli sata pelastajaa osallistui pelastustöihin viileillä vesillä. Nyt monet vapaaehtoiset ovat pakanneet kamppeensa, ja seuraavaksi edessä on jäljelle jääneiden yli 300 ruumiin vieminen pois. Ruumiit ovat hajallaan noin 10 kilometrin laajuisella alueella.

Sunnuntaina ruumiita alettiin viedä veneillä avomerelle, jonne ne kuljetetaan useiden päivien aikana.

Syytä valaiden massarantautumisille ei tiedetä. Jotkut asiantuntijat arvioivat, että valasjoukko oli saattanut eksyä reitillä ruokailtuaan lähellä rantaviivaa tai seurata paria harhailemaan lähtenyttä valasta.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu