Avoimesti yksinäisyydestään kertonut Petra Olli on ehdolla esikuvaksi

Painiuransa lopettanut Petra Olli on ehdolla esikuvaksi Urheilugaalassa.

Olli on kertonut avoimesti huippu-urheilijana kokemastaan yksinäisyydestä ja sisäisen poltteen loppumisesta.

– Olli raivasi tien maailman huipulle naispainissa pioneerimaisesti luoden samalla lajin harjoituskulttuurin Suomeen taustaryhmänsä kanssa. Petra Ollin ura ja avoimesti jakamat opit ovat esimerkki seuraaville urheilijasukupolville, Urheilugaalan tiedotteessa kerrotaan.

Muut esikuvaehdokkaat ovat Panu Autio ja Jere Nyström.

Autio pelaa, valmentaa, kouluttaa ja ottaa kantaa. Pihapeleistä aina ensimmäiseksi suomalaiseksi futsal-ammattilaiseksi kasvanut Autio on myös työskennellyt urheilijoiden edunvalvojana. Maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni on johtanut joukkueen kehitystä sekä edistänyt sanoin ja teoin parempaa urheilukulttuuria kentällä ja kentän ulkopuolella.

Nyström on rohkeasti oma itsensä. Sukupuolirajoja rikkova Nyström kilpailee meikattuna ja vie yhteiskuntaa esikuvallisuudellaan suuntaan, missä urheilijan lokerointi esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen mukaan ei ole enää uutisaihe.

Läpimurtoehdokkaat ovat moukarinheittäjä Aaron Kangas, golfin ammattilainen Sami Välimäki ja pesäpalloilija Aapo Komulainen.

Voittajat palkitaan Urheilugaalan suorassa tv-lähetyksessä Yle TV2:ssa 14. tammikuuta.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa