Bayern Münchenin täytyy välttää syysväsymys – "Kauteen valmistautuminen on ollut hyvin, hyvin erikoista"

HELSINKI/BERLIINI

Bayern Münchenin kahdeksan peräkkäistä mestaruutta voisivat kertoa jalkapallon Saksan Bundesliigan tylsyydestä, mutta etenkin parilla viime kaudella pahimmilla uhkaajilla on ollut tilaisuus baijerilaisten valtakauden katkaisemiseen.

–  Kaksi vuotta sitten Dortmundilla oli yhdeksän pisteen etumatka. Viime talvena Leipzig johti neljällä pisteellä, Bayernissa 1990-luvulla pelannut Dietmar Hamann ruoti saksalaislehti Kickerin haastattelussa.

Bayern siirtyi kaksi vuotta sitten Niko Kovacin komentoon, mutta kroatialainen ei saanut saksalaiskoneen kaikkia sylinterejä käymään halutulla tahdilla. Nousu mestariksi keväällä 2019 pelasti Kovacin työpaikan. Viime syksyn ailahtelevat peliesitykset olivat liikaa seurajohdolle.

Tilalle nostettu Hansi Flick johdatti Bayernin maansa mestariksi, cup-voittajaksi ja näytöstyyliin Mestarien liigan ykköseksi.

–  Bayernin pitäisi jälleen kokea heikko jakso, mutta nyt jonkun pitäisi hyödyntää se, Hamann puntaroi.

Loma jäi lyhyeksi

Bundesliiga oli keväällä pakkotauolla, mutta pelaajat olivat valmiita palaamaan tositoimiin. Keho ja mieli eivät saaneet tuolloinkaan kunnollista lepoa. Poikkeuksellinen viime kausi päättyi Bayernin osalta elokuussa Mestarien liigan loppuottelussa.

–  Joukkueella ei ole ollut kunnon lomaa kahdeksaan kuukauteen, Hamann nosti esiin vuodenvaihteen talvitauon.

–  Alkukausi voi mennä vielä hyvin Mestarien liigan voiton siivittämänä, mutta marraskuussa voi olla löysää ja pää tyhjä. Silloin etenkin Dortmundin pitää iskeä.

Bayern on harjoitellut yhdessä vain viikon.

–  Kauteen valmistautuminen on ollut hyvin, hyvin erikoista, keskikenttäpelaaja Leon Goretzka tuumi Süddeutsche Zeitungille.

Bundesliiga alkaa kuukauden normaalia myöhemmin, mutta kausi päättyy normaalisti toukokuussa. Talvitauosta on tingitty pois pari viikkoa. Bayernia kuormittavat syksyllä myös Mestarien liiga ja Saksan cup, joten joukkueen on oltava joustava.

–  Onko meidän muutettava pelityyliämme hieman? Tarvitsemme yhden pykälän lisää repertuaariimme, että voimme reagoida, Goretzka ruoti.

Hradecky suomalaistähtenä

Haastajista Leverkusen nojaa suomalaismaalivahti Lukas Hradeckyyn. Joukkueen listoilla on myös hyökkääjä Joel Pohjanpalo, jonka viime kauden loppu kului tehokkaasti 2. Bundesliigan HSV:ssä.

Niklas Moisanderin Werder Bremen säilyi karsinnoissa ja taistelee jälleen pääsarjapaikkansa puolesta. Keskikastin Augsburgissa pelaa Fredrik Jensen.

Schalken Malick Thiaw pääsi kesällä Bundesliigan makuun neljässä ottelussa ja janoaa peliaikaa perjantaina, jolloin Schalke haastaa avausottelussa Bayernin.

Bundesliiga toivoo pystyvänsä aloittamaan kauden yleisön edessä, mutta kapasiteetteja on rajattu.

–  Bayern on todennäköisin mestari, mutta Dortmundilla, Gladbachilla ja Leverkusenilla on mahdollisuus rikkoa valta-asema, neljissä arvokilpailuissa Saksaa edustanut Hamann ennakoi.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa