BBC: Fernando Alonso palaa F1-sarjaan ensi vuonna

LONTOO

Kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestari Fernando Alonso palaa F1-radoille kaudeksi 2021, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Espanjalaiskuski palaa BBC:n mukaan Renault'n rattiin. Alonso, 38, voitti tallissa maailmanmestaruudet vuosina 2005 ja 2006.

BBC:n lähteiden mukaan Alonson sopimus on allekirjoitettu ja Renault vahvistaa siirron lähiaikoina. Renault ei kuitenkaan kommentoinut huhupuheita. Alonso korvaisi ranskalaistallissa australialaisen Daniel Ricciardon, joka siirtyy tämän kauden päätteeksi McLarenille. Renault'n toisena kuskina jatkaa ensi kaudella ranskalainen Esteban Ocon.

Alonsoa pidetään yhtenä kaikkieen aikojen F1-kuskeista. Espanjalainen on metsästänyt urallaan 32 gp-voittoa ja 97 paalupaikkaa.

Vuonna 2001 F1-uransa aloittanut Alonso ajoi Renault'lla kausina 2002–06 ja 2008–09. Renault-pestien välissä espanjalainen ajoi yhden kauden McLarenilla. Kaudet 2010–14 Alonso vietti Ferrarilla, jossa hän saavutti kolme MM-sarjan kakkossijaa.

Alonso jätti F1-radat kauden 2018 jälkeen neljän McLarenilla ajetun sesongin jälkeen. Tämän jälkeen Alonso on osallistunut esimerkiksi Le Mansin 24 tunnin ajoon ja Dakar-ralliin. Elokuussa Alonso tavoittelee voittoa Indianapolis 500 -kilpailussa, johon hän osallistuu kolmannen kerran.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi