Belgia puhalsi Huuhkajien EM-jatkohaaveen todennäköisesti sammuksiin

PIETARI , HELSINKI

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-urakka päättyi hyvin todennäköisesti Pietarin helteisessä maanantai-illassa. Huuhkajat hävisi B-alkulohkon päätösottelunsa Belgialle 0–2.

Tappion myötä Suomen alkulohkon saldoksi tuli kolme pistettä. Huuhkajat voitti Tanskan ja hävisi Venäjälle sekä Belgialle. Kun Venäjä hävisi maanantai-iltana Kööpenhaminassa Tanskalle peräti 1–4, Suomi sijoittui lohkossa Belgian ja Tanskan takana kolmanneksi.

EM-kisoissa kunkin lohkon kaksi parasta pääsee neljännesvälieriin, joihin yltää myös neljä parasta lohkokolmosta. Suomen kolme pistettä ja maaliero –2 eivät luultavasti riitä lohkokolmosten vertailussa. Alkulohkovaihe päättyy vasta keskiviikkona.

Maanantain ottelun alussa Huuhkajat selvisi ongelmitta Belgian jauhamisesta. Avauspuoliajan vanhetessa Suomi joutui vetäytymään koko ajan syvemmälle omalle kenttäpuoliskolleen ja lopulta pitkälti vain puolusti ja yritti selviytyä.

Avauspuoliajan loppua kohti Huuhkajien pallollinen pelaaminen katosi lähes täysin. Joukkueen olisi ollut tärkeää pystyä pidempiin pallonhallintajaksoihin, jotta se olisi pystynyt rauhoittamaan peliä ja saamaan edes hieman huiliaikaa.

Huuhkajat pystyi lopulta pitämään Belgian avausjaksolla melko vähillä todella vaarallisilla maalipaikoilla.

Avauspuoliajan vaarallisin tilanne tuli nuorelle Jeremy Dokulle, jonka 42. minuutin laukauksen Lukas Hradecky torjui näyttävästi yhdellä kädellä. Avauspuoliajan lopussa belgialaispelaajat vaativat rangaistuspotkua. Daniel O'Shaughnessyn ei kuitenkaan katsottu rikkoneen Eden Hazardia.

Belgia rankaisi toisella jaksolla

Toisen puoliajan kuva oli samanlainen avausjakson kanssa: Belgia piti palloa ja hallitsi, Suomi puolusti ja sinnitteli.

Hazardilla olin runsaan tunnin kohdalla loistopaikka, mutta jälleen Hradecky torjui laukauksen komeasti.

Ottelun siihen asti dramaattisin hetki koettiin muutama minuutti myöhemmin, kun Kevin De Bruyne syötti Romelu Lukakun vetopaikkaan. Väkivahva Lukaku laukoi pallon sisään, ja Suomen pelaajien päät painuivat. Osuma tarkistettiin videolta ja hylättiin, koska Lukakun katsottiin olleen paitsiossa.

Suomalaisyleisö puhkesi stadionilla valtavaan riemuun, ja toppari Paulus Arajuuri tuuletti maalin hylkäystä voimalla.

Ottelun 74. minuutilla väistämätön tapahtui.

Thomas Vermaelen pukkasi kulmapotkutilanteessa pallon tolppaan, josta se kimposi Hradeckyn käteen ja pomppasi Suomen kannalta maaliviivan väärälle puolelle. Maali merkittiin Hradeckyn omaksi osumaksi. Osumassa oli mukana huonoa tuuria, mutta Belgian johto oli ansaittu.

Tappioasemassa Suomi avasi hieman peliään, ja jälleen kolahti omissa. Tällä kertaa Lukaku kääntyi ja tälläsi komealla vedolla Belgian 2–0-johtoon, kun ottelua oli takana 81 minuuttia.

Yllätykset avauksesta vähissä

Suomi pelasi täsmälleen samalla avauskokoonpanolla kuin EM-turnauksen ensimmäisessä ottelussaan, jossa se kohtasi Tanskan.

Maalilla pelasi totutusti Hradecky, ja keskuspuolustajina olivat Joona Toivio, Paulus Arajuuri sekä Daniel O'Shaughnessy. Wing-backeina eli voimakkaasti hyökkäyksiin nousevina laitapuolustajina avasivat Jukka Raitala ja Jere Uronen. Todellisuudessa Suomi pelasi käytännössä viiden puolustuslinjalla.

Keskikentän kolmikoksi Kanerva valitsi Robin Lodin, kapteeni Tim Sparvin ja Glen Kamaran. Hyökkäyksessä olivat Joel Pohjanpalo ja Teemu Pukki. Sitkeästi raatanut Sparv tuli 59. minuutilla vaihtoon.

Belgia oli varmistanut jatkopaikkansa jo ennen Suomi-ottelua. Päävalmentaja Roberto Martinez teki useita pelaajamuutoksia avauskokoonpanoonsa.

Edellisen pelin avauskokoonpanosta paikkansa säilyttivät vain maalivahti Thibaut Courtois, keskuspuolustaja Jason Denayer ja hyökkääjä Lukaku.

Avaukseen nousivat odotetusti muun muassa Kevin De Bruyne, Eden Hazard ja Axel Witsel, jotka ovat vasta toipuneet loukkaantumisistaan.

Lopulta Belgian laatu oli Suomelle liikaa, ja maailmanlistan ykkönen eteni jatkoon kolmella voitolla.

Yhden kilpailun Suomi tosin voitti, sillä Huuhkajien kannattajat pitivät Pietarin stadionilla meteliä alusta loppuun. Harvalukuisten belgialaisfanien äänet eivät kuuluneet.

Ottelun lopussa kentälle juoksi nuori naiskatsoja, ja peli oli hetken keskeytyksissä.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa