Castren karsiutui niukasti jatkosta LPGA-kiertueella

BELLEAIR

Suomalaisgolffari Matilda Castren jäi yhden lyönnin päähän viikonlopun kierroksista LPGA-kiertueen kilpailussa Yhdysvalloissa. Ensimmäistä kauttaan LPGA:ta kiertävä suomalainen tarvitsi toiseen kierrokseen 74 lyöntiä, kun ensimmäinen oli sujunut 72 lyönnillä.

Kahden kierroksen jälkeen Castren oli yhteistuloksessa kuusi yli parin. Kolmannelle kierrokselle olisi selvinnyt tuloksella viisi alle.

Lauantain vastaisena yönä päättyneellä toisella kierroksella Castrenin tuloskorttiin kirjattiin muun muassa kaksi bogia ja kaksi tuplabogia. Castren oli kilpailun viidenneksi paras pohjoismaalainen.

Kilpailun puolivälissä Etelä-Korean Kim Sei-young johtaa lyönnin erolla ennen Yhdysvaltain Ally McDonaldia. Korealainen on tuloksessa kahdeksan alle parin.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa