Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"

BARCELONA

Mercedeksen Valtteri Bottas kaasutteli formula ykkösten Espanjan gp:n aika-ajoissa toiseksi. Hän hävisi Barcelonassa paalupaikan ajaneelle tallikaverilleen Lewis Hamiltonille kuusi sadasosasekuntia.

Hamilton oli 4,655 kilometrin Montmelon radalla Bottasta parempi lopussa.

–  Radan kolmas sektori oli minulle hankala. Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa, Bottas huokaisi järjestäjien kenttähaastattelussa.

Bottas ajoi viime vuonna Espanjan gp:ssä paalulle. Paalupaikka olisi ollut nytkin tarpeen, sillä ohittamisesta tulee Barcelonassa vaikeaa.

–  Yritän hyökätä ensimmäisessä mutkassa, aika-ajoissa radan ensimmäisellä ja sektorilla loistanut Bottas lupaili.

Helle haastaa kuljettajat

Barcelonassa oli kesäisen kuumaa, sillä lämpötila oli aika-ajojen aikana reilut 30 astetta ja radan pinnassa lähes 50 astetta.

–  En ole Barcelonassa aiemmin ollut näin kuumassa. Kuljettajien fysiikka ja renkaiden kestävyys joutuvat koetukselle, F1-uransa 92. paalupaikan kaasutellut Hamilton sanoi.

Britannian Silverstonessa viime viikonloppuna voittanut Red Bullin Max Verstappen oli nyt aika-ajoissa kolmas, kaukana Mercedesten takana.

–  Tämä oli maksimimme tänään, Hamiltonille runsaat 0,7 sekuntia hävinnyt Verstappen kertoi

Räikköseltä löytyi aika-ajovauhtia

Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli aika-ajojen 14:s. Hän selviytyi ensimmäisen kerran tällä kaudella jatkoon aika-ajojen ensimmäiseltä jaksolta, eli 15:n joukkoon. Räikkönen ajoi nopeimman kierroksensa toisella jaksolla muista poiketen keskikovilla renkailla.

–  Oli varmaan ensimmäinen positiivinen päivä koko vuoteen. Auto tuntui tänään hyvältä, Räikkönen kehui C More Maxin haastattelussa.

Alfa Romeon vaikeudet ovat koetelleet Räikkösen kärsivällisyyttä.

–  Olen yrittänyt kokeilla erilaisia asioita, hän kuvaili.

Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi oli aika-ajojen hännillä 20:s. Voitot MM-sarjakauden aika-ajoissa Räikköstä vastaan ovat Giovinazzille 4–2.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa