Heliövaara puolustaa mestaruuksiaan Talin SM-tenniksessä

HELSINKI

Ulkokenttien kaksin- ja nelinpelin hallitseva mestari Harri Heliövaara puolustaa mestaruuksiaan ulkokenttien SM-kisoissa, jotka järjestetään Helsingin Talissa 22.–28. kesäkuuta. Naisten sarjan suosikkina pelaa vuoden 2018 mestari Anastasia Kulikova.

Viime vuonna Oulussa pelatussa SM-turnauksessa Heliövaara kukisti kaksinpelin finaalissa Patrik Niklas-Salmisen 6–0, 6–3.

–  Mahtava juttu, että SM-kisat saadaan järjestymään, sillä samalla katkeaa monen kuukauden kisatauko. Poikkeusaikojen myötä kisoista tulee varmaankin yhdet viime vuosien kovimmista, jos koko kärkipelaajistomme saadaan mukaan, Heliövaara pohti Talin SM-kisoja Tennisliiton tiedotteessa.

–  Mutta helppoja matseja ei varmasti ole tiedossa alkukierroksillakaan.

Heliövaaran korona-arjen harjoittelu on ollut pääosin ylläpitävää.

–  Korona-aika on toden totta muuttanut suunnitelmia aika lailla. Matkapäivät ovat vaihtuneet kotioloihin, mutta tekemistä on onneksi silti riittänyt. Nyt treenimotivaatiota kyllä kasvattaa suuresti se, että on kisoja taas tiedossa, Heliövaara kertoi.

Heliövaaralla on ulkokentiltä viisi kaksin- ja kaksi nelinpelin Suomen mestaruutta. Talin kaksinpelissä hän tavoittelee kolmatta perättäistä mestaruuttaan.

Kulikova pääsee kotikentälle

Voimakaslyöntinen Kulikova juhli toissa vuonna ulkokenttien tuplamestaruutta Helsingin Kulosaaressa järjestetyssä SM-kilpailussa. Oulun SM-kisoihin hän ei osallistunut viime kesänä.

Kulikovalla on myös sisäkenttien kaksin- ja nelinpelimestaruudet vuodelta 2017.

–  Olen todella innoissani, kun pääsemme jälleen kilpailemaan. Tauon aikana olen tehnyt kovasti töitä fysiikkani eteen ja olemme keskittyneet kehittämään heikkouksiani kentällä, mihin ei ole ollut niin paljon aikaisemmin aikaa, Kulikova kertoi.

–  Toivottavasti kaikki parhaat ovat mukana kisoissa. Innolla odotan kotikentilläni pelattavaa turnausta.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi