HIFK nollasi Jukurit, Broadhurstille kaksi kaappia

HELSINKI

HIFK palasi jääkiekkoliigassa voittokantaan, kun se löi kaukalossaan Jukurit 4–0. Isäntien maalilla Frans Tuohimaa ylsi nollapeliin vain 5+4+9=18 torjunnalla, näyttävämmäksi sankariksi kohosi kaksi maalia viimeistellyt yhdysvaltalaissentteri Alex Broadhurst.

–  Meiltä hyvä, tasapainoinen peli. Tärkeä voitto, edellisen kerran joulukuun alussa torjuntavastuussa ollut Tuohimaa kuvasi.

Kolme tappiota niskassaan ollut Jukurit uinui pelin alussa, jolloin se hukkasi saumansa rokottaa vaisusti viisikkopeliä toteuttanutta HIFK:ta. Isännät sortuivat kärkeen jäähyilyyn, mutta heti rangaistusten perään HIFK:n Rasmus Heljanko laukoi kuin tieltään väistyneiden Jukurien pelaajien myötävaikutuksella 1–0. Osuma oli 24:ttä peliään pelanneen 20-vuotiaan laitahyökkääjän liigauran ensimmäinen.

Myös toisen erän tahmeasti aloittanut HIFK kirkasti kilpeään jakson puolivälin jälkeen näyttävästi. Ville Leskinen tarjosi täsmäpassin Sami Rajaniemen vartioiman maalin takakulmalle, josta Broadhurst tälläsi 2-0. Pian amerikkalainen kasvatti ylivoimalla johtoa illan toisellaan.

–  Kärsivällisyys piti. Toinen puolikas toisesta erästä oli hyvä, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertoi.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa