KalPan perjantaista tuli musta 13 sekunnissa – Pelicans osoitti kovuutensa hurjalla nousulla

KUOPIO

KalPa oli etenemässä kohti arvokasta kotivoittoa jääkiekon Liigassa, kun se johti Pelicansia vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria maalein 3–1. Edellisestä kymmenestä ottelustaan vain yhden tappion kärsinyt sarjakolmonen Pelicans näytti kuitenkin taistelutahtoaan runnomalla pelin tasoihin Joonas Jalvannin ja Jesse Ylösen osuttua vain 13 sekunnin välein KalPa-verkkoon.

Lopulta Pelicansin kultakypärä Ryan Lasch ratkaisi ottelun voittomaalikilpailussa ainoana onnistujana.

– Joukkueesta löytyy käsittämätön määrä henkistä vahvuutta. Ei oltu millään muotoa valmiita pelin alussa, mutta lähdettiin kiipeämään ja parannettiin läpi pelin, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä suitsutti.

KalPa sai otteluun unelma-alun siirtymällä 2–0-johtoon jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Lopussa juhlivat kuitenkin vieraat.

– Kaikki oli jo pedattu hienolle kotivoitolle. Kovassa ammattilaissarjassa ei riitä, että pelaa 57 ja puoli minuuttia hyvin. Se oppi nyt saatiin, kuopiolaisten päävalmentaja Tommi Miettinen harmitteli.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa