KOK:n varapuheenjohtajan mukaan mikään ei voi estää olympialaisia

SYDNEY

Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) varapuheenjohtaja John Coates ilmoitti lauantaina tiukasti, ettei mikään voi estää Tokion olympialaisten järjestämistä, vaikka koronavirus yhä jyllää vahvana. Uutistoimisto AFP kysyi Coatesilta, onko mitään skenaariota, jossa heinäkuussa aloitettavaksi tarkoitetut kesäkisat peruttaisiin tai lykättäisiin jälleen myöhemmäksi.

–  Ei, sellaista ei ole, Coates vastasi.

–  Japanin pääministeri sanoi tämän kaksi tai kolme viikkoa sitten Yhdysvaltojen presidentille ja jatkaa sen sanomista KOK:lle. Työskentelemme hänen (pääministeri Yoshihide Suga) kanssa kaikkien turvatoimien parissa.

Suga keskusteli olympia-asiasta huhtikuussa Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin kanssa ja korosti Aasian tekevän kaikkensa koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi ja turvallisten olympialaisten järjestämiseksi.

Reilut kaksi kuukautta alkuun

Epäilyt olympialaisten turvallisen läpiviennin suhteen ovat vahvat. Perjantaina Japanin hallitus jatkoi hätätilatoimenpiteitä Tokiossa ja muissakin Japanin osissa.

Coatesin mukaan urheilijoiden ja Japanin asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi on tehty valtava määrä töitä.

–  Viime vuoden ensimmäinen puolisko kului siinä, että tunnistimme kaikki pahimmat skenaariot. Seuraavat kuusi kuukautta tarkastelimme tarvittavia vastatoimia, Coates avasi toimittajille, kun hän osallistui Australian olympiakomitean vuosikokoukseen.

–  Toteutamme noita vastatoimenpiteitä, joiden lähtökohtana on rokotteiden puuttuminen. Tuo tilanne on kehittynyt. Kisavalmistelut jatkuvat.

Tokion olympialaiset piti järjestää jo viime vuonna, mutta uusi yritys on 23. heinäkuuta–8. elokuuta.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa