KOK valmistelee strategiaansa kohti olympialaisia – rokotukset yksi "osanen työkalupakissa"

LAUSANNE

Koronaviruksen takia viime vuodelta tämän vuoden kesälle siirrettyjen Tokion kesäolympialaisten tilanne on puhuttanut jälleen viime viikkoina, kun mahdollisuuksia kisojen järjestämiseen on epäilty yhä kiihtyvään tahtiin. Virusmuunnokset ja globaalit vaikeudet rokotuksissa ovat lisänneet pessimismiä.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on kuitenkin vakuutellut, että kisat toteutuvat. Tiistaina järjestö valotti sivuillaan suunnitelmia kohti turvallisia kisoja, päivää ennen KOK:n keskiviikkoista hallituksen kokousta.

KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach on jo aiemmin sanonut, että rokotus ei ole pakollinen vaatimus kisoihin osallistuville urheilijoille. Tiistain tiedonannossaan KOK vahvisti samaa, mutta totesi "rohkaisevansa urheilijoita ja muita kisaosanottajia ottamaan rokotuksen omassa kotimaassaan ennen menoa Japaniin".

–  Tällä on osansa kisojen turvallisessa ympäristössä, mutta se on myös japanilaisten ihmisten huomioon ottamista, KOK muotoili.

Rokotukset ovat vain yksi osa KOK:n "työkalupakissa" kohti kisoja.

–  KOK ja sen yhteistyökumppanit ovat työstäneet työkalupakkia Covid-19-vastatoimiksi, ja tähän kuuluvat maahantulomenettelyt, karanteenimenettelyt, testaaminen, henkilökohtaiset suojavarusteet, kontaktijäljitys ja myös rokotukset, KOK kertoi.

Ei etuoikeutta

Viime aikojen keskusteluissa on puitu myös sitä, olisiko olympiaurheilijoille syytä antaa "etuoikeus" rokotteeseen. KOK on painottanut, ettei se halua moista, ja asiaa korostettiin myös tiistaina.

–  KOK tukee yhä vahvasti sitä, että tärkeysjärjestyksessä kärjessä ovat sairaanhoitajat, lääkärit ja kaikki muut, jotka pitävät yhteiskuntaa elossa koronaviruskriisistä huolimatta.

KOK muistuttaa myös, että urheilijat ovat roolimalleja.

–  Urheilijat ovat tärkeitä roolimalleja, ja ne (urheilijat) jotka ottavat rokotteen, voivat lähettää vahvan viestin siitä, ettei rokotuksessa ole kyse vain omasta terveydestä, vaan myös solidaarisuudesta ja muiden hyvinvoinnin huomioimisesta.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa