Samooja ja Välimäki golfasivat jatkoon – koronavirus muutti "lintujen metsästäjien" matkasuunnitelmia

DOHA

Suomen golftoivot Kalle Samooja ja Sami Välimäki etenivät viikonlopun kierroksille Euroopan-kiertueen kilpailussa Qatarissa. Samooja on kahden kierroksen jälkeen jaetulla 21. sijalla tuloksella viisi alle parin. Viime viikonloppuna Omanissa voittaneen Välimäen (–1) peli riittää jaetulle 60. sijalle.

–  Sanoin aamulla Samille, että tänään on hyvä lintujenmetsästyskeli. Kyllä sieltä kuusi tarttuikin mukaan, Samooja viittasi tiedotteessa birdieihin.

Englannin Andy Sullivan ja Espanjan Jorge Campillo jakavat kilpailun piikkipaikan tuloksella –10. Suomalaisista Mikko Korhosen (+2) ja Tapio Pulkkasen (+7) pelit jäivät kahteen kierrokseen.

Ensi viikoksi Keniaan suunniteltu kilpailu peruuntui koronaviruksen vuoksi. Myös Intian-kilpailu on uhattuna.

–  Sain tänään kuulla, että ensi viikon kisa Keniassa on peruttu, eli matka jatkuu kohti kotia, Samooja suunnitteli.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa