Kristiina Mäkelällä on suunnitelma, mutta hän ei kerro sitä

ESPOO

Kristiina Mäkelällä on suunnitelma. Mutta hän ei paljasta sitä.

–  Sitä ei voi kertoa, koska siihen liittyy kokonaistilanteen katsominen koko ajan. Päätöksiä tehdään kisassa sen hetken tilanteen mukaan, mutta niin, että minun ei tarvitse miettiä. Minä voin keskittyä vain urheilemaan, (valmentaja) Tuomas Sallinen miettii, Suomen ykköskolmiloikkaaja kertoi tiistaina Espoossa.

Mäkelän suunnitelma liittyy keskiviikkona alkavaan kisojen sarjaan, jonka ensimmäinen osa on keskiviikkoinen Espoon GP-kisa Leppävaaran stadionilla. Ensi viikolla Mäkelä matkaa Turkuun Paavo Nurmi Gamesiin ja Kalevan kisoihin, joissa hänen pitää selvittää karsintakisa ennen finaalia.

Se on tiivis rypistys, ja Mäkelän suunnitelma liittyy voimien jakamiseen.

–  Yhdentoista päivän sisään tulee neljä kisaa. Laji on kolmiloikka, ja jos joku tietää jotain lajista, se ei ole tervein setti. Mutta me ollaan tehty hyvä suunnitelma, ja uskon, että pystyn hyppäämään pitkälle, Mäkelä sanoi.

Pari viikkoa sitten Mäkelä ylitti Orimattilassa jokaisella hypyllään 14 metrin rajan. Mäkelän avaushyppy kantoi 14,33, mutta myötätuulta oli liikaa. Hyväksytyissä oloissa hän pääsi sentin päähän ulkoratojen ennätyksestään hyppäämällä 14,30 – mutta Mäkelän mukaan hyppy lähti 14 senttiä mittauskohdan takaa, joten kohdilleen osuneella ponnistuksella se olisi riittänyt Heli Krugerin 2003 hyppäämän Suomen ennätysen 14,39 lyömiseen.

Mäkelän mieleen se on tuonut varmuuden siitä, että perushyppy riittää Suomen ennätykseen.

–  Se ei ollut nappihyppy. Loikat töksähtelivät vähän vastaan. Siinä oli paras energia ja virta, mutta juoksu lankulle ei ollut parasta. Ja loikkien aikana on vaikea korjata alussa tullutta virhettä, Mäkelä selvitti.

"Nyt on hyvä mieli"

Mäkelällä on hyviä muistoja Leppävaaran kentältä. Ensimmäinen niistä on kesältä 2009, jolloin hän oli juuri vaihtanut korkeushypyn kolmiloikkaan.

–  Sen kesän kruunasi, että hyppäsin Suomen mestariksi tällä kentällä. Tämä on aika lailla kotikenttä, treenaamme siellä aika paljon.

Leppävaaran nopea Mondo-päällyste on Mäkelän mieleen, ja hyppysuuntakin on valittu tavallisimman tuulen suunnan mukaan.

–  Mondo on tosi ihana lisä, se on aina pikkaisen nopeampi. Minun ei tarvitse tehdä mitään höntyilyä. Lämmin ja aurinkoinen sää on paras, ja siihen vielä sopiva tuuli. Ennuste näyttää hyvältä, lämmintä pitäisi olla ja kohtuulliset tuulet, Mäkelä ennakoi.

Mäkelä kertoi lähtevänsä ennätysjahtiin myönteisiä ajatuksia pyöritellen.

–  Ei liikaa miettimistä. Rauhallinen, itsevarma mieli, ei liian suuria paineita. Urheilen parhaiten, kun minulla on hyvä mieli, ja nyt minulla on hyvä mieli. Kaikki on tehty, mitä voi tehdä.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa