Jokerien ainoa jäähy oli KHL-kotitappion siemen – "Pitää pystyä parantamaan"

HELSINKI

Jokerien voittokulku jääkiekon KHL:ssä päättyi maanantaina, kun vierasjoukkue Lokomotiv Jaroslavl yllätti sen 4–2. Ratkaisu syntyi kolmannen erän lopussa, kun vastustaja rokotti 3–2:een Jokerien ensimmäisestä jäähystä ja onnistui viimeistelyssä vielä heti perään, 39 sekunnissa.

–  Alkoi kääntyä meille. Sitten jäähy, ja vastustaja iski, Jokerien päävalmentaja Lauri Marjamäki harmitteli.

–  Saivat maalinsa suht helposti. Me emme saaneet lopussa hyvistäkään paikoista, ja sen takia jäimme nollaan pisteeseen, Marjamäki jatkoi.

Jokereilla oli kaikki eväät kasvattaa voittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Se hallitsi kamppailun alkua, Veli-Matti Savinainen ohjasi takatolpalta kahden miehen ylivoimalla 1–0-johdon.

–  Ensimmäisessä erässä ei saatu hippaakaan, Lokomotivin puolustaja Atte Ohtamaa myönsi Viasatin tv-haastattelussa.

Parannettavaa ja iso haaste

Toisessa erässä Lokomotivin miehistö kiri tehokkaasti, kaksi maalia ennen pelin puoliväliä veivät vieraat johtoon.

Jälkimmäinen osuma oli varsinainen onnenkantamoinen, sillä Maksim Osipov roiskaisi lämärinsä keskialueelta niin, että kiekko poukkosi puolustaja Mikko Lehtosen suojuksista maalivahti Anders Lindbäckin taakse.

Aivan loppuhetkille Jokerien maalia siirtyi vaihtopenkiltä tilkitsemään latvialaistorjuja Janis Kalnins. Jokerien kotiottelujen pienin yleisö, 3 664 katsojaa, joutui turhaan odottamaan, että isäntien viime hetkien kiri purisi.

–  Positiivista, että katsojia on ylipäätään katsomossa pitämässä mökää, Jokerien 2–2-tasoituksen toisessa erässä tehnyt puolustaja Tommi Kivistö kuvasi.

–  Tappio harmittaa, Kivistö luonnehti.

TsSKA mittaa Jokerit

Häviö kaiveli koko joukkuetta. Päävalmentaja Marjamäkikään ei peitellyt sitä.

–  Lähellä (voittoa) oltiin, mutta ei riittävän lähellä. Pitää pystyä parantamaan, Marjamäki linjasi.

Seuraavassa ottelussaan Helsingissä keskiviikkona Jokerit saa vastaansa kovimman mahdollisen haasteen. Vastustajaksi tulee Moskovan TsSKA. KHL:n hallitseva mestari päihitti edellisellä vierailullaan Jokerit reilut kaksi viikkoa sitten.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa