Lukon alivoima toimii

RAUMA

Jääkiekkoliigan Rauman Lukkoa vastaan ei ole tehty tällä kaudella vielä yhtään ylivoimamaalia.

Perjantaina Lukon huikean puolustuspelin sai tuta viikonlopun ensimmäisessä Kasitien derbyssä TPS. Tepsi sai yrittää yv-osumaa kolmasti, mutta tuloksetta.

Ottelun toinen erikoisuus oli se, että kun TPS sai tehtyä illan ainokaisen maalinsa ajassa 6.31, oli Lukon maalivahti Lassi Lehtinen torjunut jo kuudesti ja TPS:n Ukko-Pekka Luukkonen ei vielä kertaakaan. Sen jälkeen lukemat muuttuivat, ja 60 minuutin jälkeen torjunnat olivat 19–41.

Lukko voitti pelin 4–1. Maalintekijöinä olivat Vili Saarijärvi, Aleksi Saarela, Roni Sevänen ja Eetu Koivistoinen. TPS:n ainokaisen teki Markus Nurmi.

Lauantaina Lukolla on Kasitien derby osa kaksi, kun se matkaa Isomäkeen Porin Ässien vieraaksi.

-----

Uutista korjattu klo 22.29: Poistettu uutisen alusta virheellinen tieto, että Lukkoa vastaan olisi tehty ylivoimamaali viimeksi viime tapaninpäivänä.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa