Aila-myrsky riepotteli naisten Superpesiksen finaaliavauksen perjantaille – loppuotteluita nyt kolmena peräkkäisenä päivänä

JYVÄSKYLÄ

Koronaviruksen viivästyttämä pesäpallokausi sai loppusuorallaan lisää hankaluutta, kun torstaina jyllännyt Aila-myrsky puuttui kansallispeliinkin. Jyväskylässä avattavaksi aiottu naisten Superpesiksen finaalisarja tiivistyi entisestään, kun torstain ottelu Kirittärien ja Manse PP:n välillä siirrettiin perjantaille.

Ottelun piti alkaa Hippoksen kentällä kello 16 ja joukkueet olivat tekemässä totuttuja alkuvalmisteluitaan, mutta puolisen tuntia ennen aloitusaikaa pelituomari Kristian Hirsimäki teki päätöksen ottelun perumisesta yhdessä tuomarijohtaja Tapani Hotakaisen kanssa. Pelituomari katsoi, ettei ottelun turvallista läpivientiä pystytä täysin varmistamaan.

–  Ainoa oikea päätös. Turvallisuusriskiä oli, kentällä mainokset lentelivät ja vaihtokopit ja turvaverkko kaatuivat. Luonnonvoimat ovat luonnonvoimia, Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko sanoi.

Kaijansinkon mukaan Kirittäret esitti liitolle jo aamulla ottelun siirtämistä, sillä sääennusteet lupailivat sen verran huonoa. Päätös kuitenkin venyi viime hetkiin, mikä kismitti paitsi järjestäjäseurassa myös Tampereelta matkanneessa manselaisryhmässä.

–  Päätös venyi, ja harmittaahan se. Olimme valmiita pelaamaan, mutta niin olemme perjantainakin, Manse PP:n pelinjohtaja Markus Wirzenius kertoi tamperelaisten tehdessä bussimatkaa takaisin kotiin.

Liiton kilpailupäällikkö Timo Lammisen mukaan pelien siirtäminen ulkoisten olosuhteiden vuoksi on "todella harvinaista".

–  Pelipäivänä nämä päätökset tehdään käytännössä (vasta) kentällä tuomariston toimesta, Lamminen totesi päätöksen venymisestä.

"Entistä kovempi henkinen mittelö"

Ailan myötä finalisteilla on edessä armoton viikonloppu: kolme ottelua kolmessa päivässä. Toinen loppuottelu pelataan Tampereella lauantaina ja kolmas loppuottelu Jyväskylässä sunnuntaina, jolloin paras viidestä -sarja on mahdollisesti jo katkolla.

–  Entistä kovempi henkinen mittelö, ja myös fyysisesti kova. Kumpi jaksaa paremmin? Mansen pelinjohtaja Wirzenius pohtii.

–  Itse olen luottavainen, joukkueemme kyllä jaksaa.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa