Nadalin voittojahti katkesi Ranskan avoimissa, Djokovic finaaliin nelituntisesta ottelusta

PARIISI

Serbian Novak Djokovic eteni Ranskan avoimen tennisturnauksen finaaliin voittamalla miesten kaksinpelissä Espanjan Rafael Nadalin yli neljään tuntiin venyneessä välieräottelussa. Perjantai-iltana alkanut ottelu loppui lauantain puolella Suomen aikaa.

Turnauksessa ykkössijoitetun Djokovicin voitto tuli neljässä erässä luvuin 3–6, 6–3, 7–6 (7–4), 6–2.

Finaalipaikan menetys oli pettymys kolmossijoitetulle Nadalille, joka metsästi jo uransa 14:ttä Ranskan avointen kaksinpelimestaruutta.

–  Ei varmaankaan ollut paras päiväni tänään, vaikka taistelin. Joskus sitä voittaa, joskus häviää, 35-vuotias Nadal sanoi ottelun jälkeen medialle.

Nadal on 16 vuoden aikana pelannut Ranskan avoimissa 108 ottelua. Hän on hävinnyt niistä aiemmin vain kaksi, kertoo uutistoimisto AFP.

Djokovic puolestaan kertoi pelanneensa "parhaan matsinsa Pariisissa koskaan" ja kehui kilpakumppaniaan.

–  On vaikea sanoin kuvailla Rafan (Nadal) saavutuksia Ranskan avoimissa. Hänen voittojensa määrä on uskomaton. Hänen kohtaamisensa täällä on kuin Mount Everestille kiipeäisi, 34-vuotias Djokovic kuvaili.

Nadalin ja Djokovicin maratonottelu koetteli myös Ranskan koronasääntöjä, joiden mukaan yöllinen ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 23. Katsomoon kokoontuneet 5  000 katsojaa saivat kuitenkin seurata jännitysnäytelmän loppuun poikkeusluvalla.

Finaalissa vastassa Tsitsipas

Djokovic kohtaa finaalissa Pariisissa sunnuntaina Kreikan Stefanos Tsitsipasin, joka sijoitettu turnauksessa sijalle viisi. Finaalipaikka Ranskan avoimissa on Djokovicille kuudes ja Tsitsipasille ensimmäinen.

22-vuotias Tsitsipas kukisti perjantaina välierässä Saksan Alexander Zverevin viidessä erässä tiukasti 6–3, 6–3, 4–6, 4–6, 6–3.

Djokovic voitti Ranskan avoimet vuonna 2016.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa