New York Islanders vei voiton hallitsevasta mestarista Tampa Bay Lightningista välierien aloitusottelussa

TAMPA

Jääkiekon NHL:ssä New York Islanders aloitti välierät vahvasti viemällä voiton hallitsevasta mestarista Tampa Bay Lightningista.

Islandersin Mathew Barzal avasi ottelun maalitilin vasta toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla, minkä jälkeen joukkuetoveri Ryan Pulock vei Islandersin 2–0 johtoon pelin kolmannessa erässä.

Tampa Bayn Brayden Point kavensi aivan ottelun viimeisellä minuutilla, mutta peli päättyi 2–1 New Yorkin hyväksi. Islanders johtaa ottelusarjaa voitoin 1–0.

Paine molempien joukkueiden päädyissä oli kova. Newyorkilaisten maalivahti Semjon Varlamov torjui pelissä 30 laukausta. Varlamovin floridalaiskollega Andrei Vasilevski pysäytti kiekon 29 kertaa.

–  Pelasimme koko pelin hyvin, Varlamov sanoi liigan sivujen mukaan pelin jälkeen.

–  Pelasimme kovaa, fyysisesti. Pelasimme peliämme. Keskityimme omaan peliimme. Mielestäni se on menestyksemme syy.

Islandersin päävalmentaja Barry Trotz näkee pelin sujuneen paljolti odotetusti. Hänestä Tampa Bayn peli tuntui tutulta, minkä hän näki positiivisena asiana, sillä joukkueet eivät ole pelanneet toisiaan vastaan kuukausiin.

Koronarajoitusten takia joukkueet kohtasivat runkosarjassa vain samassa divisioonassa pelaavia vastustajia. Islanders pelaa itäisessä divisioonassa ja Lightning keskisessä.

Newyorkilaisjoukkueen paidassa pelaava suomalaishyökkääjä Leo Komarov oli jäällä noin 14 minuutin ajan, mutta lähti kaukalosta ilman tehopisteitä.

Lightning ja Islanders kohtaavat seuraavan kerran keskiviikkoaamuyöstä Suomen aikaan.

Toisessa välieräsarjassa kohtaavat Vegas Golden Knights ja Montreal Canadiens. Ottelusarja alkaa huomenna aamuyöllä Suomen aikaa.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa







Uusimmat urheilu-uutiset