Nuorten MM-kilpailussa kultaa ja pronssia

Kaarina Nurminen ajoi pyöräsuunnistuksen nuorten maailmanmestaruuteen ja Silja Yli-Hietanen pronssille.

Nuorten naisten kilpailussa Tsekin Lucie Nedomlelova johti kilpailua selvästi vielä noin puoli kilometri ennen maalia, mutta herpaantuminen risteyksissä tuotti ison virheen.

Nurminen malttoi suunnistaa loppuun asti tarkasti, ja hän juhli maalissa nuorten maailmanmestaruutta.

– Ei minunkaan kilpailuni virheettömästi sujunut. Taisin olla jo selvässä johtoasemassa, kun sitten menin väärästä risteyksestä, pysähdyin ja kaivoin kompassinkin taskusta varmistamaan homman jatkumisen. Ajoin kilpailussa aika paljon yksin, mutta sitten aivan lopussa näin tsekkiläisen, ja aavistin olevani toisena. Uskoin tulevani maalissa hopealle, mutta mestaruus olikin hieno yllätys, iloitsi Nurminen voittoaan.

Lopussa virheen tehnyt Nedomlelova otti hopeaa ja Yli-Hietanen pronssia.

– Alussa oli heti reitinvalintaa ja reilusti hajontaa. Tein maltilla omaa suoritustani, ja suunnistus sujui hyvin. Kisan lopussa ajoin vahingossa seinää päin, jossa loukkasin hieman kättä ja kolhin pyörää. Onnistuin kuitenkin voittamaan loppukiritaistelun vinolla ohjaustangolla, ja vahva kisatsemppi riitti hienosti pronssiin, iloitsi Yli-Hietanen.

Nuorten miesten kilpailussa Antti Rissanen oli parhaana suomalaisena 9:s kolme ja puoli minuuttia Tanskan Morten Jorgensenille hävinneenä. Tatu Aaltonen oli 11:s vain kymmenen sekuntia Rissasta hitaampana.

MM-pyöräsuunnistus jatkuu huomenna sprinttikilpailulla Seinäjoella.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa